Eräänä elokuisena sunnuntaina istuimme manselaisessa pubissa. Katselimme tummuvaa iltaa drinkkilasien läpi ja mietimme syntyjä syviä, tehden maailmasta taas kerran vähän parempaa paikkaa. Muutaman mutkan kautta puheenparsi kääntyi perhesuhteiden kautta ystävyyssuhteisiin, sekä siihen, että veri on aina vettä sakeampaa. Molemmille on aina ollut selvää, että omien puolesta taistellaan, vaikka mikä olisi. Tämä koskee niin ystäviä, kuin perheenjäseniäkin.
Siinä samassa puheeksi lähti se, että mitä ystävältä saa ja voi odottaa. Ja mitä ystävältä pitää odottaa. Ystävyys on molemminpuolista tukemista, jaksamista, kuuntelemista sekä ilojen ja surujen jakamista. Meillä jokaisella on omat hyvät ja huonot päivämme, mikäs sen parempaa, kun niitä päiviä jakaa ja keventää rakkaiden ystävien kanssa.
Ystävällä on paljon tehtäviä. Ystävän kuuluu kuunnella murheita, mutta jatkuvana paskasankona ei kenenkään tarvii olla. Yksipuolinen kuunteleminen, tukeminen ja auttaminen on väsyttävää, ei sitä jaksa kukaan. Omia surujaan ja murheitaan ja niiden purkamista ei todellakaan pidä eikä saa pyydellä anteeksi, kun tietää, että tarvittaessa on itse se kuunteleva ja tukeva osapuoli. Se, kenen olkapäähän toinen saa itkeä, kenelle toinen saa puhelimessa tai naamatusten raivota paskaa maailmaa tai se, kenelle soitetaan innosta piukkana, kun tiedossa on hyviä uutisia.
Ystävän kuuluu olla lähellä. Fyysisesti se ei aina ole mahdollista, mutta vaikka niitä ystäviä ei aina näe, niin kyllä ne silti on olemassa. Aina ei tarvitse edes puhua mitään, riittää kun voi vaan olla.
Ystävien kuuluu tulla auttamaan isoimmissa elämän jutuissa, kuten muutossa tai muissa vastaavissa paskahommissa. Pieni oma-aloitteisuus ja avun tarjoaminen näissä asioissa ei myöskään ole ollenkaan pahaksi. Ei tarvitse olla Remonttijorma, että osaa auttaa toista toheloa maalaamaan huonekaluja tai värkkäämään huushollia mieleisekseen. Pääasia, kunhan on mukana, edes henkisenä tukena.
Ystävä lohduttaa, kun itsellä on takana pieleen mennyt kampaajakäynti. Ystävä etsii kampauksesta parhaat puolet esiin, vaikka se olisi yhtä tuskaista, kuin neulan etsiminen heinäsuovasta. Nauraa saa vasta sen jälkeen, kun toinen on oikeasti päässyt pahimman järkytyksen yli. Ystävän kanssa voi jakaa gallerian salasanan, kännykän pin-koodin ja pankkikortin tunnusluvun. Ystävälle voi kertoa suurimmat salaisuutensa, haaveensa ja pelkonsa ilman, että toinen laulaa niitä pitkin maailmaa. Ystävä on myös valmis potkaisemaan sinua persuksille ja sen jälkeen nostamaan ylös. Tarpeen vaatiessa ystävä potkaisee vielä uudestaankin.
Hyvä ystävä lainaa tarpeen tullen vaikka kalsarit jalastaan, jos toiselle on käynyt ikävämpi vahinko. Tällekin vahingolle ystävä saa nauraa hyvinkin makeasti, mutta ulkopuolisille siitä ei koskaan puhuta. Ystävä taluttaa pitkäksi venähtäneen illan jälkeen baarista kotiin ja kuuntelee sen jälkeen kännitilitykset ja –itkut. Sen jälkeen ystävä peittelee sänkyyn ja toivottaa hyvää yötä. Tarvittaessa ystävä myös juo kanssasi ne kymmenen tequilaa, vaikka seuraavana aamuna olisi lentomatka edessä.
Tosi ystävä arvostaa, rakastaa ja kunnioittaa sinua juuri sellaisena, kuin sinä olet. Ja ehkä nimenomaan siitä syystä oletkin niin rakas. Ystävä ei hylkää sinua, vaikka hukkaat omaisuutesi montaa kertaa päivässä. Tai olet normaalia hitaampi lähtijä. Tai hermoilet pikkuasioista niin kovin, että ystäväsi joutuu ärähtämään, että älä nyt jumalauta koeta mun hermoja.
Ystävät lähtee mukaan sinun hulluimpiinkin ideoihisi. Tai vastaavasti ystävä kopsauttaa järkeä sinun kovaan kalloosi, tokaisten samalla, että mietipäs nyt vielä kerran uudestaan.
Ystävä on hän, joka työntää sinut matkaan kun epäröit, luottaa kun et itse luota. Ystävä on hän, joka näkee, mihin pystyt, haastaa hyviin muutoksiin ja auttaa tunnistamaan oman tiesi. Ystävä on hän, joka kysyy oikeita kysymyksiä, jotka ohjaavat eteenpäin, kun pelkäät menettäneesi suunnan. Ystävä on hän, joka toivoo sinulle vain parasta, uskoo unelmiisi ja antaa siivet lentää niitä kohti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti