Ihan kun oisin kokenut tän joskus ennenkin...

BÄVER - sanoo (20:15)
TSIKKU
miten on näin pälli olo :'''D

tsikku sanoo (20:15)
DROTS
EN MÄ TIEDÄ *HAHA*

BÄVER - sanoo (20:15)
MITÄ ME NYT TEHDÄÄN

tsikku sanoo (20:16)
mä kuuntelen youtubesta humppaa :''D

BÄVER - sanoo (20:16)

tsikku *oh noe*

 

tsikku sanoo (20:16)
*HAHAHAHAHA*

BÄVER - sanoo (20:16)
kirjotetaanko idiotismiin kärpäsistä ja deja vuista? *proud*

tsikku sanoo (20:16)
kirjotetaan vaan  *proud*
SUN VUORO

BÄVER - sanoo (20:16)
Fine...-.-'

tsikku sanoo (20:16)
mut mitä mä sit teen  *BUAHAH*

BÄVER - sanoo (20:16)
 *HAHA*
No en mä sitä tiedä

--

Niin. drots on taas viikonlopuksi matkustanut maalle hektisen Mansesterin vilskeestä, ensi viikonloppuna pistetään drotsin kämppä paskaksi, sillä tsikku tulee kylään ja nollataan ihan Pohjanmaan kautta. Kirjaimellisesti. Rastaasti. Kosteasti.

...Kipeästi. 

Mutta takaisin asiaan! drots kävi tänään moikkaamassa isovanhempiaan! Sillä täytyyhän senioreitakin käydä viihdyttämässä aina säännöllisin väliajoin. Mutta mikä oli hauskinta koko reissussa? Tai ehkä surkuhupaisinta, kuten tsikku drotsia hieman valotti. drots sai tällä reissulla muutaman Deja Vú -kokemuksen katsellessaan isovanhempiaan ja näiden touhuja. Tässä teille yksi.

tsikku sanoo (19:46)

voi apua *HAHAHAHAHAHAHAHAH*

nyt pitää kyllä jo huolestua  xD
jos sä saat niitten luona deja vu-kohtauksia mein touhujen takia  *HAHAHAHAHAHAHAH*

Noh, niin noh. Saattaapi olla, kun nyt noin ajattelee. Okei, se on huolestuttavaa. Kyse on kuitenkin yli 90-vuotiaista senioripariskunnasta. Eikä me olla vanhoja. Eikä kyllä pariskuntakaan. Vaikka tsikku jättikin drotsin luo viime vierailulla oman pyyhkeen, petivaatteet, shamppoon ja suihkusaippuan. Niin ei me silti olla pariskunta!

drotsin isovanhempien luona oli harmillisen kuuma, nyt kun tämä helleaalto taas häiriköi kansaamme. Siellä oli parvekkeen ovi auki ja tietysti kärpänen kumppaneineen änkesi häiriköimään pariskunnan rauhaa. Mummu väkräsi missä on kärpänen ja huitoi pappaa tappamaan lätkän kanssa. "Tuolla! No nyt se meni tonne! Oot niin helvetin hidas! Kato nyt, sekin meni ohi!"

Ja kuvitelkaapa sama episodi tsikun ja drotsin välillä.

Jaa ei? Noh, mepä avitamme ihan hippasen, no worries. 

Tämä tapahtui silloin, kun meillä oli raksatalkoot. drotsin vanhemmat olivat mennet jo ajat sitten nukkumaan, ja näiden tyttöjen majapaikka oli drotsin isoveljen vanhassa parisängyssä seinän takana. Nukkumaan mentiin vasta hyvän matkaa puolen yön jälkeen yöuintien jälkeen. Kesä ja kärpäset kun oli, niin päivän aikana taloon oli eksynyt kärpänen jos toinenkin. 

Huoneen ovi suljettiin ja valmistuttiin nukkumaan, kunnes juuri ennen kuin drots meinasin samuttaa kattolampun oven vierestä, tsikku rääkäisee sängyltä:
"Voi perkele, täällä on kärpänen! Mä en sitte nuku silmällistäkään, tapa se!"

Noh, drots kilttinä tyttönä nappasi kirjahyllystä viikon vanhan 7 Päivää -lehden ja alkoi mätkiä. tsikku istuskeli reteenä uniboksereissaan pehmeällä sängyllä, kun drots juoksi pitkin huonetta kärpäsen perässä, jonka tsikku halusi tapettavan.

"Tuolla! Se meni tonne! Osuitko? No perkele! Mihin se lensi? Joko sait? No vittu tähtää paremmin!"

drots mätki pitkin seiniä oikein olan takaa, voi niitä raukkoja, jotka nukkuivat seinän toisella puolella. Se yksi pieni kärpänen sai koko talon heräämään henkiin. Ja drotsin leikkimään palvelijaa. Metsästäjää. Assasiinia. Whatever. 

Poor little fly.

Ole mulle kaveri niin henskeleitä paukutan!

Eräänä elokuisena sunnuntaina istuimme manselaisessa pubissa. Katselimme tummuvaa iltaa drinkkilasien läpi ja mietimme syntyjä syviä, tehden maailmasta taas kerran vähän parempaa paikkaa. Muutaman mutkan kautta puheenparsi kääntyi perhesuhteiden kautta ystävyyssuhteisiin, sekä siihen, että veri on aina vettä sakeampaa. Molemmille on aina ollut selvää, että omien puolesta taistellaan, vaikka mikä olisi. Tämä koskee niin ystäviä, kuin perheenjäseniäkin.

Siinä samassa puheeksi lähti se, että mitä ystävältä saa ja voi odottaa. Ja mitä ystävältä pitää odottaa. Ystävyys on molemminpuolista tukemista, jaksamista, kuuntelemista sekä ilojen ja surujen jakamista. Meillä jokaisella on omat hyvät ja huonot päivämme, mikäs sen parempaa, kun niitä päiviä jakaa ja keventää rakkaiden ystävien kanssa.

Ystävällä on paljon tehtäviä. Ystävän kuuluu kuunnella murheita, mutta jatkuvana paskasankona ei kenenkään tarvii olla. Yksipuolinen kuunteleminen, tukeminen ja auttaminen on väsyttävää, ei sitä jaksa kukaan. Omia surujaan ja murheitaan ja niiden purkamista ei todellakaan pidä eikä saa pyydellä anteeksi, kun tietää, että tarvittaessa on itse se kuunteleva ja tukeva osapuoli. Se, kenen olkapäähän toinen saa itkeä, kenelle toinen saa puhelimessa tai naamatusten raivota paskaa maailmaa tai se, kenelle soitetaan innosta piukkana, kun tiedossa on hyviä uutisia.

Ystävän kuuluu olla lähellä. Fyysisesti se ei aina ole mahdollista, mutta vaikka niitä ystäviä ei aina näe, niin kyllä ne silti on olemassa. Aina ei tarvitse edes puhua mitään, riittää kun voi vaan olla.

Ystävien kuuluu tulla auttamaan isoimmissa elämän jutuissa, kuten muutossa tai muissa vastaavissa paskahommissa. Pieni oma-aloitteisuus ja avun tarjoaminen näissä asioissa ei myöskään ole ollenkaan pahaksi. Ei tarvitse olla Remonttijorma, että osaa auttaa toista toheloa maalaamaan huonekaluja tai värkkäämään huushollia mieleisekseen. Pääasia, kunhan on mukana, edes henkisenä tukena.

Ystävä lohduttaa, kun itsellä on takana pieleen mennyt kampaajakäynti. Ystävä etsii kampauksesta parhaat puolet esiin, vaikka se olisi yhtä tuskaista, kuin neulan etsiminen heinäsuovasta. Nauraa saa vasta sen jälkeen, kun toinen on oikeasti päässyt pahimman järkytyksen yli. Ystävän kanssa voi jakaa gallerian salasanan, kännykän pin-koodin ja pankkikortin tunnusluvun. Ystävälle voi kertoa suurimmat salaisuutensa, haaveensa ja pelkonsa ilman, että toinen laulaa niitä pitkin maailmaa. Ystävä on myös valmis potkaisemaan sinua persuksille ja sen jälkeen nostamaan ylös. Tarpeen vaatiessa ystävä potkaisee vielä uudestaankin.

Hyvä ystävä lainaa tarpeen tullen vaikka kalsarit jalastaan, jos toiselle on käynyt ikävämpi vahinko. Tällekin vahingolle ystävä saa nauraa hyvinkin makeasti, mutta ulkopuolisille siitä ei koskaan puhuta. Ystävä taluttaa pitkäksi venähtäneen illan jälkeen baarista kotiin ja kuuntelee sen jälkeen kännitilitykset ja –itkut. Sen jälkeen ystävä peittelee sänkyyn ja toivottaa hyvää yötä. Tarvittaessa ystävä myös juo kanssasi ne kymmenen tequilaa, vaikka seuraavana aamuna olisi lentomatka edessä.

Tosi ystävä arvostaa, rakastaa ja kunnioittaa sinua juuri sellaisena, kuin sinä olet. Ja ehkä nimenomaan siitä syystä oletkin niin rakas. Ystävä ei hylkää sinua, vaikka hukkaat omaisuutesi montaa kertaa päivässä. Tai olet normaalia hitaampi lähtijä. Tai hermoilet pikkuasioista niin kovin, että ystäväsi joutuu ärähtämään, että älä nyt jumalauta koeta mun hermoja.

Ystävät lähtee mukaan sinun hulluimpiinkin ideoihisi. Tai vastaavasti ystävä kopsauttaa järkeä sinun kovaan kalloosi, tokaisten samalla, että mietipäs nyt vielä kerran uudestaan.

Ystävä on hän, joka työntää sinut matkaan kun epäröit, luottaa kun et itse luota. Ystävä on hän, joka näkee, mihin pystyt, haastaa hyviin muutoksiin ja auttaa tunnistamaan oman tiesi. Ystävä on hän, joka kysyy oikeita kysymyksiä, jotka ohjaavat eteenpäin, kun pelkäät menettäneesi suunnan. Ystävä on hän, joka toivoo sinulle vain parasta, uskoo unelmiisi ja antaa siivet lentää niitä kohti.

Leffoja illasta aamuun

Kun drots alkaa/alkoi kirjoittamaan tätä postausta, on/oli torstaita jäljellä vielä kolmisen tuntia, katsotaan, mikä on tilanne tämän valmistuttua. Villi veikkaus, torstai oli toivoa täynnä.

Lainattiin tosiaan seitsemän leffaa viikoksi, se joku Makuunin mikä lie, kolmen euron leffoja seitsemän viikoksi. All nighterhan oli meneillään, joten jollain oli itseään pakko viihdyttää, kun kerrostalossa ei saa kiekkua ympäri asuntoa keskellä yötä.

Hyppysiin tarttui siis Reikä sydämessäni, Remo 911!: Miami The Movie (Uncut),  Tiedän, mitä teit viime kesänä 3, Mela kateissa, G-Force, The Break-Up ja Pearl Harbor, joista viimeinen jäi ajan ja osittain kiinnostuksenkin takia katsomatta. Eli hemaisevassa arvostelussa on siis "vain" kuusi elokuvaa.

Reikä sydämessäni  

(Ett Hål i mitt hjärta)

Isä ja poika asuvat kahden pientä kerrostalokämppää, jossa isä Richard kuvaa pornoelokuvaa ja poika Eric haluaisi olla jossain muualla. Tämä ujo poika viettää lähes kaiken aikansa suljetussa huoneessaan kuunnellen musiikkia, jottei kuulisi, mitä muualla asunnossa tapahtuu. 

Richard kuvaa kotikutoista pornoelokuvaa ystävänsä Cegon kanssa ja nuoren pornourasta haaveilevan Tessin kanssa. Kun he juovat itsensä toistuvasti humalaan, estot katoavat täysin ja heidän käytöksensä muuttuu täysin holtittomaksi.

Siis voi pyhä jysäys. Ei kyllä ollut tietoa, että maailma sisälsi niin mauttoman elokuvan. Selostus kuulostaa melko mielenkiintoiselta ja hyvällä toteutuksella siitä saisi hyvän. Mutta tuosta ruotsalaisten versiosta on kyllä Oscarit kaukana. Kaksikolle tuli ensimmäisenä mieleen erittäin pienen budjetin taidepläjäys tai Indie-vaikutteinen pätkä, jolla kokeiltiin yhteiskunnan rajoja. 

Elokuva sisälsi pornon osalta kyllä sitten ihan niin kaiken, food playsta aina water sporttiin. Pari kertaa kaksikolle lensi kyllä tyyny tai peitto kasvojen eteen, kun ei oikein kohtaus mielluttänyt. Sen verran kieroutuneita tämän kaksikon molemmat osapuolet ovat, että jos elokuvassa ei olisi näkynyt senkään vertaa itse actionia, eli seksiä, olisi leffa jäänyt hätäseen kesken, sillä muuta siitä ei oikein jäänyt käteen. 

Elokuva hyppi ihmeellisesti ajasta toiseen ilman selkeitä aikajanoja ja siihen sisältyi paljon eri kohtauksia ja elementtejä, joille kaksikko ei oikein tahtonut löytää yhteyttä. Jos elokuvaa pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi sekava. Vähän huonokin, mutta ennen kaikkea sekava. (Tässä vaiheessa kaksikko nauroi kippurassa, että tämän jälkeen kaikki elokuvat vaikuttaisivat mestariteoksilta. Ei saisi nuolaista ennen kuin tipahtaa...)

Reno 911!: Miami The Movie (Uncut) 

Kun Miamin "oikeat" poliisit joutuvat karanteeniin, South Beachin asukkaiden ainoa toivo ovat poliisikokoukseen tuleet epäkelvot renolaiset. Mutta kun luutnantti Danglella ja hänen arveluttavalla joukollaan on käytössään nopeita partioautoja, tappavia tuliaseita ja oikea tappajachopperi, Miami voi kohdata tuhonsa poliisien käsistä ennen rikollisia.

SIIS. Tämä oli tylsä. Tylsääkin tylsempi, vitsit olivat mauttomia ja aivan liian liioiteltuja ollakseen hauskoja. Jenkkikomedian stereotypiat täyttyivät kyllä enemmän kuin täydellisesti, aloittaen minishortseihin pukeutuvasta denial-homosta Big Booty Bitches -afroamerikkalaiseen naiseen. Eikä bimboa Barbieta ja aivotonta erakkoa sovi unohtaa laskuista. 

Kurtut otsalla tätä hetki katsottiin, mutta tarpeeksi monen yliampuvan kohtauksen jälkeen drots syöksyi ei-hiin-viehättävästi sohvalta ilmapatjan päälle painamaan stoppia. Ei ollut meidän elokuva tämäkään. Etenkään tämä. Vitsit olivat niin stereotypioihin nojaavia massaheittoja, joita oli jopa liioiteltu mauttomuuteen asti. Neliön ruudulta tuntui tulevan vain tasapaksua paskaa ilman minkäänlaista mielenkiintoa.

Ja taas naurettiin kippurassa sohvalla, että ollaanpas me ihan vitun hyviä valitsemaan elokuvia. Varauduttiin siis henkisesti jo siihen, että loputkin olisivat enemmän tai vähemmän pettymyksiä.

 

Tämän elokuvan alkaessa pyöriä, kaksikon odotukset olivat huomattavasti korkeammalla, koska ensimmäinen elokuva oli floppi. Mutta tämä olikin sitten superfloppi.

Tiedän, mitä teit viime kesänä 3 

(I'll Always Know What You Did Last Summer)

Ryhmä Coloradolaisen pikkukaupungin teininuoria saa kokea kauhun nahoissaan, kun heinäkuun 4. päivänä yksi heidän ystävistään kuolee tapaturmaisesti karmaisevaan legendaan perustuvan kepposen seurauksena.

Nuoret vannovat pysyvänsä hiljaa osallisuudestaan tapaturmaan ja lupaavat viedä salaisuutensa mukanaan hautaansa. Heidän ystävyytensä joutuu kuitenkin koetukselle. Nuoret ajautuvat yhä pahemmin erilleen, kunnes he seuraavana itsenäisyyspäivänä alkavat saada uhkaavia viestejä, joissa vihjataan, että joku muukin saattaa tietää, mitä sinä kohtalokkaana kesäiltana todella tapahtui. Onnistuvatko nuoret saamaan selville uhkaajansa henkilöllisyyden vai joutuuko jokainen heistä lunastamaan lupauksensa ennenaikaisesti.

Aina pitää ottaa mukaan yksi kauhuelokuva, vaikkei kumpikaan oikein niiden BFF olekaan. Tämä oli melko hyvä, kun vertaa kahteen ensimmäiseen katsottuun elokuvaan. Kaksikosta kumpainenkin on joskus ainoinaan nähnyt ensimmäisen ja toisen osan kyseisestä elokuvasarjasta ja suuhun oli jäänyt ihan okei maku.

Elokuvasta juuri kauhuelokuvien povista ei kumpainenkaan juuri osaa sanoa juuta eikä jaata, kun ei pahemmin ole niitä kauhuja katseltu. Mutta näin amatöörin silmistä juoni oli ehkä hieman ennalta-arvattava, Karma got you, babe. Tosin moneen otteeseen saatiin kyllä istua polvet kurkussa ja peitto tiukasti käsissä valmiina lehahtamaan silmien eteen. Ja niin tehtiinkin pari kertaa. 

Pätkässä oli kyllä hyvin jännitystä, muutamassa kohtauksessa melkein piti pelätä jotain, mutta ei sitten loppujen lopuksi tarvinnutkaan, joten plussat siitä, ettei joka kerta tapettu jotakuta. Tämä raina jäi kyllä osittain vähän neutraaliksi, kunnei kumpikaan tosiaan tiedä sen kummempia kauhuelokuvista ja niiden peruskaavoista/stereotypioista ja muusta paskasta. Positiivinen yllättäjä kahden totaaliflopin jälkeen!

Mela kateissa 

 (Without a Paddle)

Kolme ystävystä saa selville kuolleen ystävänsä olleen lentokonekaappauksessa vuonna 1971 kadonneiden 200 000 dollarin jäljillä. Löydettyään kaappari D.B. Cooperin jälkeensä jättämän kartan, pojat päättävät seurata sitä saallin luo. Matkallaan he kohtaavat jos minkälaisia vastoinkäymisiä: tielle osuu niin takapajulan ruohonviljelijoitä, joilla on liipasinsormi herkässä, hemaisevia puussa majailevia hippejä, kuin rajattomilla äidinvaistoilla varustettu karhukin.

tsikku oli tämän pätkän jo aiemmin nähnyt ja sanoi sen olevan hulvaton. Joten drotsin odotukset olivat komedian suhteen korkealla. Tämä oli kyllä kiistatta illan paras elokuva, ilman muuta, mutta tsikku oli saanut drotsin jo niin innostumaan, että odotusten ollessa niin korkealla, ihan pienen pieni pettymys pääsi viljelemään pesänsä. 

Idea on hulvaton, kolme kaverusta lähtee neljännen muistoa kunnioittaen keskellä ei mitään ratkaisemaan jotain ihmeellistä aarrereissua. Tietenkään kommelluksilta ei säästytty. Leffan kolmikko muistutti uhkaavasti joiltain osin tsikkua, drotsia ja Sergeitä liikenteessä. Erittäin pelottavasti. 

Näyttelijöiden työ oli huomattavasti korkeampilaatuista, kuin illan ensimmäisessä komediassa, jonka jälkeen toki rima oli melko matalalla, mutta hyvät naurut tästä elokuvasta saatiin! Ei tosin yllä drotsin henkkoht topten-listalle, mutta hyvä se oli, molempien mielestä!

G-Force

G-Force on huippukoulutettujen marsujen eliittiryhmä, jonka käpälissä on koko maailman kohtalo. Marsujen iskuryhmään kuuluvat Darwin, menestystä kunnianhimoisesti janoava johtaja; Blaster, räväkkä ase-ekspertti, jolla riittää asennetta ja hurjapäisiä temppuja; ja Juarez, hemaiseva taistelulajien taitaja; joukkoa täydentävät lisäksi kirjaimellisesti kärpäsenä katossa lymyilevä tiedusteluasiantuntija Mooch ja tietotekniikkaspesialistina häärivä tähtikuonokontiainen Speckles. G-Force – miniagentit on megatuottaja Jerry Bruckheimerin (National Treasure, Pirates of The Caribbean) vauhdikas toimintaelokuva täynnä rohkeita stuntteja, hienoja erikoistehosteita ja hullua huumoria. G-Force on huimapäistä viihdettä koko perheelle!

Niin noh. Ei todellakaan Disneyn parhaimmistoa, likikään, mutta ihan mukiinmenevä animaatio. Idea agenttimarsuista on itsessään jo niin hupaisa, ettei elokuvaa voi ottaa kovin vakavasti. Idea on melko omintakeinen ja jopa ketterä, eikä kompastelesen suuremmin toteutuksessaan. Elokuva voisi olla olemassa myös, jos marsut olisi korvattu ihmisillä, jolloin elokuva ei tietenkään olisi enää animaatio, vaan täysipainotteinen sarjatuotantokomedia.

Tässä tapauksessa sanotaan siis, että animointi pelasti periaatteessa koko elokuvan. Ilman ihmemarsuja, tämäkin olisi todennäköisesti yltäny melko lähelle Renoa. Lapsille varmasti viihdyttävä, mutta tämä ikäpolvi luottaa yhtä Ice Ageihin ja Madagascareihin.

The Break-Up

Romanttinen komedia luotaa parisuhteen ongelmia varsinkin itsekkäiden ja patalaiskojen miesten osalta. Elokuvassa Gary (Vince Vaughn) isännöi suosittuja kiertoajeluja Chicagossa. Hänen mielestään työ vaatii kuitenkin niin paljon, ettei hänen tarvitse tehdä mitään muiden kanssaihmisten eteen, vaan keskittyy nauttimaan heidän raadantansa tuloksista. Erityisesti tyttöystävä Brooke (Jennifer Aniston) tekee kaikkensa, mutta kiitosta ei heru koskaan.

Lopulta Brooke saa tarpeekseen vätys-miehensä norkoilusta ja alituisesta selittelystä ja ilmoittaa päättävänsä suhteen. Siitä alkaa pitkä ja vaivalloinen matka kohti parisuhteen ydintä. Kaikki keinot ovat sallittuja, kun suhteen toista osapuolta pitää loukata, vaikka sitä ei pohjimmiltaan edes haluaisi. Rakkaus on sotaa, ja kun pari yhä asuu samassa asunnossa, se on asemasotaa.

drots on ihan pikkiriikkinen Vince-fani, joten elokuvan odotettiin olevan hieman parempi, kuin se oikeasti oli. Sisällöltään ja kohtauksiltaan elokuva oli kuin mistä thansa vähän hunningolla olevasta parisuhteesta, mutta ehkä se oli juuri se kikka, mikä teki siitä sen verran tylsähkön. 

Elokuva muistutti tasapaksuudellaan vähän aiempia pätkiä, sillä oikeastaan alusta asti molemmat osapuolet kostivat toisilleen toisen edellisen teon, luoden ennalta-arvattavan oravanpyörän. Siinä oli käytetty parisuhteen peruskeinoja, mustasukkaisuutta ja omaa tilaa aseena, kun luotiin sitä asemasotatannerta.

Siitä ehkä selviää, miten paljon parisuhde vaatii työtä ja se pureutuu kyllä hyvin syvälle parisuhteeseen ja tasa-arvoon, jolloin joku siitä saattaa saada sen tarvitseman sysäyksen, mutta näin viihde-puolelta se jätti loppujen lopuksi vähän kylmäksi.

Lisäksi loppu saa paljon miinusta. Sen kummemmin spoilaamatta, komedian ei kuulu päättyä noin. Ja piste.

Ja tässähän tämä. Eihän tässä nyt paljoa sitä itse idiotismia ollut, mutta jotain asiantynkääkin vaihteeksi.

PS. HA! Ollaan vielä torstain puolella. *proud*

Otetaan bussi vaikka Hervantaan!

All nighterista selvitty hengissä, eilen illalla tämä duetto paiskautui nukkumaan jo heti kuuden jälkeen. Täytyypä sanoa, että eipä ole aikoihin kumpikaan tästä kaksikosta nukahtanut niin pian ja nukkunut samassa asennossa kuin sika rukiissa aamuun asti. Puoli kymmenen aikaan tsikku loikkasi sängystä ylös ja varttia myöhemmin myös drots selvisi hereilläolevien kirjoihin.

Aamupäivällä kipsuteltiin kampaajalle, tässä kun sattui yhden jos toisenkin kuontalo olemaan siinä kunnossa, että hyväksi todetulle saksien klipsuttelijalle oli käyttöä. Kävipä vielä niin hyvä tuuri, että tälle päivälle saatiin peräkkäin kaksi aikaa. Mikäs siinä, lopputulos miellytti onneksi molempia. tsikku tarvitsi kyllä oman kampauksensa näkemisen jälkeen hermosavut, mutta onneksi kaikkeen tottuu. Jopa siihen jääpuikkoon perseessä, sulaahan sekin loppujen lopuksi. 

Noh. Kampaajalla käynnin ja sen jälkeisen hiusten tuskaisen asettelun jälkeen kaksikko päätti lähteä seikkailulle. Taas kerran... Tarkoituksena oli ajaa bussilla drotsin tulevalle koululle, että tämä sankari maanantaiaamuna tietää, mihin aikaan lähteä kouluun ja missä jäädä pois. Duo oletti ilman muuta, että kyllähän tähän reissuun yksi tunnin ajan voimassa oleva bussilippu riittää. "eihän me sinne asumaan olla menossa!"

Toki, se lippu per nekku olisi taatusti riittänyt, jos olisi ollut pienintäkään haisua siitä, minnekä sitä oikein ollaan menossa. Molemmat taisivat kuvitella, että tokihan sitä huomataan, kun bussi hurjastelee ammattiopiston ohi, jäädään siinä sitten hetikohta pois ja kävellään loppumatka. Pysäkiltä piti olla koululle vajaan puolenkilometrin kävelymatka.

Noh. Hyvä tovi matkusteltiin ja siinä alkoi sitten olla sen näköistä maisemaa, että koulu saattaisi olla lähellä. Tätä mielikuvaa lisäsi se, että yhdessä risteyksessä oli aivan selkeä kyltti, missä seisoi teksti "ammattiopisto". Stop-nappi kilahti ja tämä kaksikko siirtyi ulos bussista. Siinä vaiheessa vasta alettiin miettiä, että missähän sitä oikeasti mahdetaan olla. Hetkisen bussiaikataulujen kartan tavailun jälkeen tsikulla välähti ja tämä kaiveli taskustaan minkäs muunkaan kuin kuuluisan älypuhelimensa. Navigaattori päälle ja eikun matkaan.

Matkanteko kävellen kyllä tyssäsi pian. Navigaattori ilmoitti, että jos arvon leidit meinaavat tarpoa samaan suuntaan, missä opaste oli nähty, oli suunta aivan väärä. drotsin koulu sattui sijaitsemaan melkein kolmen kilometrin päässä ja aivan vastakkaisessa suunnassa. Mikäs siinä. "Hypätään uuteen bussiin ja mennään sillä lähemmäs. Jos ei ihan ovelle päästä, niin kävellään loput."

Neropatti parivaljakko oli tietenkin varustautunut vaan sillä määrällä käteistä, että sai maksettua sen yhdensuuntaisen bussimatkan. Kello kävi koko ajan ja voimassaoloaika niissä lippusissa alkoi uhkaavasti käydä vähiin. Ei auttanut muu, kuin matkustella sillä bussilla niin pitkälle, että päästäisiin Ottomaatin lähelle. Päädyimme siis Hervantaan! Koko matkan kumpikin kurkisteli ikkunoista ulos, josko vaikka silmiin sattuisi jotain, mikä voisi olla drotsin tuleva opinahjo.

Bussi oli kaartamassa Hervantaan, kun drots huomasi bussin infotaulussa lukevan seuraavan pysäkin nimen: ammattikoulu. Kaksikko heitti jo henkiset high fivet keskenään, että noh, nyt se löytyi. Vähän pitempi matka sinne oli, kun mitä aluksi kuviteltiin, mutta pääasia kun löytyi.

"Käydään tossa Hervannan Duossa kahvilla, haetaan rahaa ja tullaan sit tsekkaa, että mikä tässä koulun edessä on lähin bussipysäkki."

Voi pyhä lehmä sentään, onneksi molemmat olivat sitä mieltä, että käydään katsastamassa se lähin pysäkki koulun vieressä. Katsastus oli nimittäin todellakin tarpeen. Tuli nimittäin samalla erittäin selväksi, että jos drots olisi maanantaina opiskeluintoa puhkuen ja uusi koulureppu keikkuen painunut siihen rakennukseen, olisi voinut päästä itku. Oli nimittäin ihan yhtä väärä pulju kuin sekin, mihin oli nähty se opaste aika monta kilometriä aikaisemmin.

Eipä siinä sitten muuta. Hypättiin taas kerran bussiin (iso kiitos suuremmille voimille, että oli eri kuski joka kerta) ja lähdettiin takaisin päin. Tällä kertaa iskettiin heti alkumatkasta tsikun älykkään hölöfonin navigaattori päälle. "Jäädään sitten pois, kun ollaan naken mukaan lähellä!"

Sitähän jäätiin. Sen jälkeen kaksikko tarpoi kohti ammattiopistoa, kuin kaksi hikistä possua auringonpaisteessa. Navigaattoria kuunneltiin tarkempaan kuin ikinä, ja lopulta muutaman kilometrin käpsyttelyn jälkeen se koulu löytyi kun löytyikin. Siinä alkoi olla huumori tiukassa yhdellä jos toisellakin, kun yhtä koulua oli haettu tuntitolkussa. Siinä hieman ihmeteltiin, että miten ihmeessä drtoslandian kotibussin pysäkiltä voi olla puolen kilometrin kävelymatka, kun taivalta oli taitettu ainakin triplasti.

Tattaraa, takaisin bussireitin varrelle kulki metsän läpi menevä jalkakäytävä. Sitä tassutellen matka väheni huomattavasti, vaikka olikin aika hirveää ylämäkeä. Loppu hyvin, kaikki hyvin, kaksikko ajatteli päästyään lopultakin takaisin drtoslandian nurkilla. Aikaahan tähän koheltamiseen ei mennyt kuin vaatimattomat kolmisen tuntia. Että joo, ei toki jäädä asumaan, vai mitenkäs se menikään.

Maanantai aamuna krapula ja vapina

Hyvin menee, mutta menköön. 

Siis. Ei pyhä jysäys, all nighterit on aina ihan kivoja, varsinkin kun on liveseuraa, eikä mesen välityksellä. Mutta eipäs rakkaat lukijat hypätä ihan niin pitkälle. Tässä on kärsitty jos mistäkin viimeisen 24 tunnin aikana, ja tähän väliin voisi sanoa, että naurattaa niin paljon, että melkein itkettää ja vituttaa.

Joku sai taas kuningasidean, että tsikku porhaltaa Tampereelle drotslandiaan rakkaiden sukulaisten luotsaamana. Ja joku myös huomasi mainita, että sunnuntai on päivänä erinomainen lähteä keskustaan viihteelle.

Huh heijaa, epäonnistuneiden päiväunien jälkeen alettiin pikkuhiljaa tehdä juomia. Käytiin suihkussa, meikattiin, naurettiin ja kohta olikin aika varhaisavautumisen. Ei siitä sen enempää, mutta sitten drots alkoi mankua huonoa oloa. Eikä oltu vielä edes baariin päästy! tsikku lähes jalkaansa lattiaan polkien kirosi nuoremman heikentyneen viinapään. Vaikka sitä kirkasta oli siihen mennessä hulahtanut melkein pullollinen, ei olo ollut silti erityisen humaltunut. Baariin baariin baariin. 

Sunnuntai oli odotetusti jopa eräässä suositussa pubissa melko rauhallinen ja juomien ja istumapaikan haaliminen ei ollut ollenkaan episodi. Eikä sitä sitten ehditty istua persiillämme kuin kymmenisen minuuttia, kun ensimmäinen kakslahkeinen alfauros (huomatkaa herran isä se SARKASMI) tuli hölisemään pudonneesta piilarista. Tosin drots kuuli (=halusi ymmärtää), että kyse oli päähän pudonneesta (lyödystä) lasituopista. Noh, eipä siinä sen kummempia. Suhteellisen okei-hemmo jatkoi matkaansa hoippuen.

Seuraava "saalis" olikin kaksi reilusti keski-ikäistä vähemmän herrasmiestä, jotka tulivat viereen kysyen, että saako tähän istua. 

"Toki aina istua saa", tsikku vastasi pitkähkön hiljaisuuden ja drotsiin tuijottelun jälkeen. Kaksikko jatkoi tylysti omia keskusteluitaan, vaikka mieskaksikko kovin valitti, että heitä ei huomioitu. Kotvasen kuluttua nämä(kin) turjakkeet hävisivät näkökentästä. Ainakin hetkeksi.

Viina virtasi yhä edelleen ja rahaa kului useampi kymppi lärviä kohden, mutta ei siitä sen tarkempaa analyysiä. Sitten olikin aika virallisen avautumisen ja keskustelun, oli kyllä monin puolin silmiäavaava ilta. 

Välillä piti käydä ulkona tervaamassa keuhkojaan ihan periaatteen takia, ja jokos ne kaksi jälkimmäistä turjaketta ilmestyi taas. Vanhempi heistä alkoi käydä vähän liiankin tuttavalliseksi tsikun kanssa tämän vastusteluista huolimatta, mutta hetken saumattoman yhteistyön jälkeen se siitä lähti matkoihinsa, pienten haistatteluiden kera. 

Pilkun tultua puoli kahden aikaa, tsikku vetäisi hulppeat uudet korkkarit jalastaan ja tillusteli vesisateessa avojaloin. Kaksikko lähti hieman seikkailemaan mättöpaikan ja yöbussin etsinnässä, kunnes hoksasivat, että yöbussi kulkee vain viikonloppuisin. Eli taksimatka. Safkojen jälkeen kaksikko kiipesi taksiin, jossa oli erittäin mukava taksikuski, kiitosta vain kyydistä!

Mutta voi herran jumala ja laupias taivas sitä seuraavaa aamua. drotsilla on yhä tätä kirjotellessa vienoinen krapulanpoikanen, vaikka elämä tuntuukin kohta voittavan. Aamulla kuivasi suuta, oli tuskan hiki, sitten tuli kylmä, kroppa oli sekaisin, päätä koski, silmät painoi tonnin ja sydän hakkasi kahta tonnia epätasaisesti. Molemmilla. Joku urvelo keksi krapulan päivää viinan jälkeen. Koko halvatun päivä on ollut yhtä tuskaa, allekirjoittaneella ei ole ikinä ollut näin pitkäkestoista krapulaa. Pahoja on ollut, mutta ne ovat kestäneet jokusen tunnin ja olo on ollut kuin nuorella vasalla sen jälkeen. Mutta ei nyt. Tehtiin hidasta kuolemaa. Mutta varmaa.

Krapularuokailun jälkeen kuvioihin tuli närästys, eikä siihen tietenkään ollut tarpeeksi asianmukaista lääkitystä. Heräämisen ja alkutuskastelujen jälkeen kipastiin hakemassa edellämainittua krapularuokaa ja muuta välttämätöntä krapulalääkettä hupparit ja pipot päässä. tsikku oli varustautunut myös aurinkolasein. Pienen kävelyn jälkeen olo oli molemmilla kuin maratonin jälkeen.

Pornosohvan eteen tehtiin viiden tähden krapulapiknik ja liimauduttiin sohvalle katsomaan Madagascar-maratoni. Animaatioiden jälkeen pistettiin vielä Tokio Hotelin Caught on Camera pyörimään, mutta se ei siinä kauaa ehtinyt kuumeta, kunnes kaksikko sai taas uuden kuningasidean.

Vältellään liskojen yötä ja tasataan unirytmiä, sillä karu arki kolkuttaa jo hyvää vauhtia ovelle. Sitten lähdettiin uudestaan urheilemaan ja käytiin Makuunissa vuokraamassa seitsemän leffaa, kyytipojaksi suklaajäätelöä. Kello 11 aloitettiin ja nyt (aamuneljän hujakoilla) takana on yksi täysin paska ruotsalaisraina, joka katsottiin kuitenkin adult contentin turvin naurulla loppuun. Lopputekstien alkaessa naurettiin, että sen schaiban jälkeen mikä tahansa tuntuu viiden tähden mestariteokselta ja kymmenen Oscarin arvoiselta.

Ja metsään meni notta soi. Perkele. Seuraava jenkkipaska oli paskaakin paskempi, sitä ei jaksettu edes katsoa puolta tunta pidempään. Siis ihan oikeasti, se jos MIKÄ oli täyttä itseään. Muutaman maailman huonoimman kohtauksen jälkeen drots sinkaisi sohvalta täytetyn ilmapatjan päälle hyvin hienostuneesti (patja toimitti siis iiiison rahin virkaa) ja mönki painamaan stop-nappulaa koneesta, jotta kuva lakkaisi pyörimästä. tsikun nauraessa sohvalla kippurassa drots päivitteli puoliksi patjan päällä ja puoliksi lattialla.

Edellisestä postauksesta tietänette, ettei meistä kumpikaan ole kovin kauhuelokuvien, kun ei myöskään trillereiden yms ylimpiä ystäviä, mutta nyt päätettiin ottaa yksi sellainen. Urbaanilegendaan perustuva kauhutrilleri katsottiin tiiviisti vierekkäin istuen, polvet rintakehässä ja peitto käsissä leuan alla valmiina lentämään silmille, kun tulisi liian pelottava kohtaus. Joku olisi voinut nauraa aika paljon sen nähdessään. Kaksikko oli aika näky.

Sitten pidettiinkin (noh, pidetään) pientä taukoa, tankataan itsemme täyteen kofeiinia, tauriinia ja jos uskalletaan ulos, niin nikotiinia. Ja kirjoitetaan tämä postaus ja jatketaan leffamaratonia. Jäljellä olisi kaksi komediaa, yksi toiminta ja yksi perheleffa. Toivoa sopii, että ne pieleen menneet valinnat löydettiin jo ja loput olisi ihan katseltavaa materiaalia. 

Tämän leffamaratonin jälkeen tarkoituksena on vääntää blogiin muutama leffa-arvostelu. Joten, rakkaat lukijamme, ennen torstaita tulette saamaan meiltä vielä oikein laatupostauksen leffojen merkeissä!

Sä oot silkkii mun sylissäni

Juniorit katsovat kauhuelokuvaa, joille dinosaurukset (ts. allekirjoittaneet) eivät yöunien menetyksen pelossa lämpene. Siksipä nämä seniorisaurukset päättivät tälleen pikapikaa listata teille viimepäivien tapahtumia. Valaistakoon, että sunnuntaista lähtien drotsin residenssissä Tampereella on majaillut drotsin lisäksi tsikku, Sergei ja Eepu. Tässä on muutaman päivän sisällä ehtinyt tapahtumaan yhtä jos toistakin...

• Maanantaina whole crew lähti Ikeaan. drots oli hukassa koko reissun, pyöri puolelta toiselle kuin puolukka pyllyssä. Nauratti.

• Ikeasta poistuminen meinasi tuottaa ongelmia. Auto hävisi. Ajopelin löydyttyä väärältä pihalta, tsikku ja drots eivät löytäneet, miten ajaa sinne toiselle puolen, mihin juniorit oli motitettu odottamaan ostosten kanssa. Vitutti niin, että melkein itketti.

• Ikean lisäksi käytiin ruokakaupassa. Suurissa Tarmonpuuskissaan Sergei päätti sulloa seuraavan päivän ruuaksi tarkoitetun jauhelihan pakastimeen. Tämä vahinko huomattiin vasta muutamaa minuttia ennen ruuanlaiton alkua. Itketti.

• Tiistaina eksyttiin Hervantaan. Aina ei vaan voi voittaa. Kun ei osaa, niin ei osaa ja suuntavaisto voi todellakin pettää. Itketti niin, että melkein vitutti.

• Keskiviikkona vierailtiin uudestaan Hervannassa. Duon UFF:sta oli pakko saada kengät. Ihan pakko. Tällä kertaa ei eksytty. Samalla reissulla käytiin Duon Ääsmarketissa. tsikku ja drots päättivät ostaa sixpäckin siideriä. Karu totuus paljastui, kun ensimmäiset tölkit korkattiin tupakalle marssiessa. Olikin sitten ostettu limellä maustettua olutta. Itketti taas.

• Whole crew asettui vaakatasoon kevyen päivälevon merkeissä. tsikku pyysi Sergeitä heittämään karkkipussin, ison sellaisen. Sergei teki työtä käskettyä. tsikun refleksit olivat kesälomilla ja Sergein heitto meni kevyesti yläkanttiin. Pussi läpsähti päin drotsin naamataulua. Sitten sitä vasta itkettikin.

Saa arvata, kummat kengät kuuluvat kummalle.

 

 

 

 

 

Just so you know, Tom.