Unelmia ja huonekaluhommia

Kaikki alkoi siitä, kun drots sai opiskelupaikan Tampereelta ja sitä myötä myös asunnon. Uuteen kotiin täytyy tietenkin saada myös huonekaluja, joita drots vanhempineen metsästi sieltä, täältä ja vähän tuoltakin. Noh, kun kulut koitetaan pitää mahdollisimman pieninä ja silti olisi mukavaa, että uusi koti näyttää omalta, persoonalliselta ja kodikkaalta, niin mitä kuuluisa kaksikko keksikään: drotsin mummulta oli jäänyt drotslandiaan perinnöksi vanha lipasto sekä muutama tuoli. Näistähän saisi uudenveroisia lähestulkoon kädenkäänteessä, kun niille vaan näyttäisi vähän hiomakonetta, hiekkapaperia ja maalia. Lipasto oli määrä maalata valkoiseksi ja tuoleista oli tulossa komean pornonpunaisia, muutamaa valkoista yksityiskohtaa lukuun ottamatta.

No. tsikku saapui drotslandiaan torstai-iltana ja jo silloin isädrots antoi ensimmäiset ohjeet hiomakoneen käytöstä sekä lipaston hiomisesta yleensäkin. Tähän väliin kerrottakoon, että drotsin isä oli hionut lipaston kehikon valmiiksi, kaksikolle jäi hiottavaksi ainoastaan laatikot sekä neljä jalkaa, jotka muistuttivat erehdyttävästi suurehkoja anustappeja. Kaksikko kiskoi siis remonttivaatteet niskaansa torstai-iltana ja istahti drostlandian portaille käsissään lipaston jalat ja hiekkapaperia. Pöly lensi ja paperi rapisi, kun urheat lähestulkoon puusepät hioivat huonekalun osia. Kaksikko oli jopa niin ripeä, että drotsin isä epäili kaksikon tehneen kirjaimellisesti yhteistyötä.

”Toinen piti kii ja toinen hinkkas vai?”

Anaalitapit vaihe 1

Perjantaina drotsilla oli työpäivä ja tsikku viihdytti drotsia parhaansa mukaan koko pitkän nelituntisen. Työpäivän jälkeen kaksikko mätti napansa täyteen äitidrotsin valmistamia herkkuja, tuijotteli hetkisen videolta ikivanhoja kotivideoita, joissa seurattiin pikkudrotsin elämän ensivaiheita. Sen jälkeen oli aika tarttua työhön. Lipaston laatikoiden hiominen aloitettiin innolla. Kaksikko selkeästi kuvitteli, että hiomakoneen avulla laatikot olisi hiottu tuossa tuokiossa. Useamman tunnin uurastuksen, pölyn hengittämisen, aivastelun ja hiottujen sormien jälkeen kaksikko alkoi olla toista mieltä. Vanha lakka oli ennen nakkisotia valmistetun lipaston pinnassa kiinni niin tiukasti, että vaati työtä, taistoa ja vähän tuskaakin, ennen kuin laatikot oli saatu hiottua siihen kuntoon, että niitä uskaltaisi alkaa maalamaan.

Viimeisenä riemuna perjantai-iltana hiottiin vielä ensimmäinen tuoli neljästä. Tuolit oli onneksi mäntypuuta, joka olivat huomattavasti pehmeämpää, kuin ikiaikainen lipasto. Lakkapinta irtosi myös huomattavasti helpommin. Tuolia hiottaessa tsikku ja drots tekivät saumatonta yhteistyötä. Toinen käytti hiomakonetta ja toinen sohi imurin kanssa pölyjä vähemmäksi. Meno muistutti vahvasti hammaslääkäriä ja hänen avustajaansa. tsikun hioessa tuolin selkänojaa takapuolelta, päätti drots istahtaa hiottavan tuolin istuinosalle, että tuoli pysyisi paremmin paikallaan vähemmällä voimalla. tsikku päräytti hiomakoneen käyntiin ja antoi koneen laulaa vasten selkänojaa. drotsin kasvoilla saattoi olla nähtävissä ensin hienoinen hämmennys ja sen jälkeen naisen kurkusta karkasi yllättynyt kiekaisu, jota seurasi armoton naurunremakka.

Sen kummempia kertoilematta, jokainen voi päätellä, miltä tuntuu istua koko painollaan tuolilla, jonka selkänojaa hiotaan laitteella, joka värisee. Joka värisee Paljon. Kyllä. Kotituottoinen vibraattori. Tuolin hiomisen jälkeen kaksikko niisti pölyräät ulos nenästään, vaihtoi releet kaupunkikelpoisiin ja kaasutti Volvolla Ulvilaan kebabille ja pyörähti sen jälkeen Porissa tsekkaamassa Jazz-kadun. Tämän jälkeen uni maistui ahkerille nikkareille paremmin kuin hyvin.

Lauantai valkeni pilvisenä ja ilmassa leijui hienoinen uhka sadekuuroista. drotsin isä antoi taas viime hetken neuvoja tuolien hiomisesta, sekä ihasteli työkyreiden aikaansaamaa jälkeä. Ensimmäinen tuoli oli hiottu niin tarkkaan ja aikaa käyttäen, että seuraavat kolme hiottiin melkein sama aika käyttäen ja lopputulos oli silti maalauskelpoinen. drotsin isä epäili, että kaksikko ei todellakaan ehtisi lauantain puolella edes koskemaan maalipensseleihin ja maaleihin, mutta toisin kävi. Nikkarit saivat tarkat ohjeet maalamisesta ja sitä ennen tehtävistä toimenpiteistä. Mm. autotallin lattia piti kastella, että sieltä ei karkaisi enää maalipintaan hiomisesta irronnutta pölyä. Lattialle kaadetun veden sai kuulemma imuroida pois autotallissa asustavalla imurilla. Näin tehtiin. Jälkeenpäin kävi ilmi, että imurissa oleva suodatin olisi pitänyt ottaa pois. Suodatinta kuivailtiin sitten sunnuntain puolella hiustenkuivaajan avulla, koska märän suodattimen kanssa imuri oli käyttökelvoton.

Maalaus alkoi hyvin. Lipasto nostettiin puutarhapöydälle ja sudit pantiin laulamaan. tsikun keskenpäättyneestä pituuskasvusta johtuen tämä maalari joutui seisomaan puutarhatuolilla, ylettyäkseen maalaamaan lipaston kansilevyä. Muutaman horjahduksen jälkeen tsikku sai drotsilta tiukan komennuksen laskeutua maan tasalla ja maalailla lipaston sivuja. tsikusta viis, mutta ilmalennossa olisi todennäköisesti vaurioitunut myös maalauksen alla oleva lipasto.

Lipasto sai kauniin valkoisen värin ja hyvässä vauhdissa oleva kaksikko päätti käydä myös tuolien ja punaisen värin kimppuun. Tuolit saatiin myös sudittua kuntoon lähestulkoon ennätysvauhdilla. Kaksi viimeistä tuolia jäivät odottamaan lommoja paikkaavan kitin kuivumista, joten niitten maalaus sai jäädä seuraavaan päivään. Raskaan työpäivän päätteeksi maalarit viskoivat taas rönttävaatteet nurkkaan, vetivät pyhävaatteet niskaan ja suuntasivat Porin Jazzeille.

Sunnuntaiaamuna isädrots tarkasti kaksikon aikaansaannokset. Lyhyesti sanottuna, tarkkaan luetellut ohjeet olivat osaksi sujahtaneet kaksikon korvien ohi. Nöyrinä tyttöinä nikkarit kuuntelivat ohjeet uudelleen, sillä kaikki huonekalut oli joka tapauksessa maalattava uudestaan, koska yksi maalikerros ei peittänyt tarpeeksi. Tässä vaiheessa maalaus alkoi maistumaan jo vähän puulta. Tai ainakin puupölyltä, mikä kirskui kaksikon hampaissa, kutitteli nenässä ja kirveli silmissä. Lisäksi maalipensseleistä irtosi jatkuvasti tuoreeseen maalipintaan jotain höttöä, joka rumensi lopputulosta. Pensselit olivat myös asteen verran liian karheita, joten epämääräisiltä raidoilta ei voitu välttyä.

Kaikesta tästä huolimatta, työ saatiin kuitenkin kunnialla päätökseen. drotsin musta, nahkainen pornodivaani saa siis nyt seurakseen valkoisen lipaston, neljä possunpunaista tuolia ynnä muutamat muut huonekalut.

Maalausurakan jälkeen alkoi tsikun ja drotsin herkkuhammasta kolottamaan. Tovin tuumailtuaan he päättivät leipoa vaniljamuffinsseja koko porukan riemuksi. Todellisuudessa drots leipoi ja tsikku luki ohjetta sekä seurasi vieressä. Näin saatiin kaikki vahingot minimoiduksi. Ohjeen lukeminen kyllä tuotti hieman vaikeuksia, kun alkuhämmennyksissään tsikku luki vahingossa muffinssitaikinan ja niihin tulevan täytteen ohjeita sekaisin. Vahinko onneksi huomattiin hyvissä ajoin, mutta drots meinasi siitä huolimatta jysäyttää ystäväänsä jauhopussilla päähän. tsikku maisteli taikinan sekä täytteen jokaisessa eri vaiheessa ja huomasi koostumukset oikein onnistuneiksi. Täytettä jäi kyllä roimasti yli, mutta sitä ei edes tsikku kyennyt kaikkea vetelemään huiviinsa, vaikka aika perso makealle onkin.

Muffinssit onnistuivat loppujenlopuksi oikein loistavasti. Kaksikko istui hiljenevässä kesäillassa drotslandian kuistilla mutustellen herkullista iltapalaansa ja ihaillen kovan työnsä tuloksia. Kaksi viikkoa ja drots karistaa maalaispölyt jaloistaan. Täältä tullaan Tampere, teitä on varoitettu.

Reissussa rähjääntyneet VOL3

Ja nyt sitten viimeinen osa Hampurista. Suosittelen tosiaan lukaisemaan nuo edelliset osat, drots ei nyt tosiaan jaksa sählätä niiden kanssa niin, että osa yksi olisi ylimpänä. Deal with it. Scrollaus toimii ja on kingi.

West Coast Unit goes to Hamburg

Part 3

Sunnuntaina olikin vuorossa Hagenbeckin eläintarha. Siellä harhailtiin myös ihan kiitettävästi, syötiin tanskalaisia hodareita ja valokuvattiin muistikortit puolilleen. Norsut haisi navetalta ja pitkään etsimme kenguruita, joiden piti olla tietyssä kohdassa kartalla, jonka saimme tiskiltä. Melkein meinattiin jo vitsillä kysyä ohikulkijoilta, että missä perkeleessä täällä ne pussijalat oikein on, kunnes Sergei huomasi tutkia kartta vähän tarkemmin. Kenguruiden kohdalla luki ”Tulossa 2011” Eli ei ilmeisesti vielä. Käytiin myös ihastelemassa meduusoja ja haikaloja viereisessä akvaariossa, jossa oli KUUMA.

Ja illalla taas samaan Trattoriaan syömään, me alettiin olla jo vakiokalustoa. Mentiin sillä kertaa sen verran aikaisin, että oltiin ensimmäiset asiakkaat. Jos oltaisiin kehdattu, oltaisiin lähdetty pois ja tultu myöhemmin uudelleen, vaan ei antanut ylpeys periksi.

Ruuan jälkeen päätimme taas kaataa vähän venäläistä nestettä sisuksiimme. Siinä sitten pari paukkua otettiin ihan ihmismäisesti ja käytiin alhaalla röökillä. Meidän ikkunasta näki suoraan viereisen talon asuntoihin ja tsikku nappasi jossain vaiheessa valot kiinni ja koko kolmikko meni seisomaan verhojen taakse piiloon. drotsilla petti pokka lopulta ja tsikku ja Sergei jäivät seisomaan. Kohta meni naapurissa verhot kiinni ja saattoivat ehkä nähdä, missä kaksikko seisoi ja vakoili.

Ilta oli vielä nuori, kun kipaisimme taas alakertaan tupakalle ja respassa oli kaksi poliisia. Siinä sitten ihmeteltiin, että mistähän mahtaa olla kyse. Heitettiin taas herjaa, että Hottispottis ja Kikkarapää olivat soittaneet lisää seuraa keskinäisiin leikkeihinsä. tsikku rehevästi sitten puhui ja nauroi vähän kovempaan ääneen ja äkkiä suusta karkasi ”POLIISIPARI!” Eikä tuo sana poliisi ole niin hirveän erilainen käytettävissä oleviin kieliin verrattuna. Sillä hetkellä kyllä lensi tsikulta käsi suun eteen niin lahjakkaasti ja taas naurettiin niin, että koko Hein-Hoyer Strasse kaikui.

Maanantaina oli sitten viimeinen kokonainen päivä Hampurissa ja hilasimme itsemme ylös vasta puolen päivän jälkeen. Ainoa sovittu ohjelma oli olla taas seitsemän aikaa Residenssi Ruuleilla, sillä siellä meitä odotti thaimaalainen keittiö. Siellä käytiin syömässä ja tultiin takaisin hotellille. Alas jäätiin polttamaan tupakat Kikkarapään ollessa vieressä röökillä. Rappusia ylös kiivetessä tsikku meinasi lentää takalistolleen ihan huolellisesti, horjahtaminen oli niin tyylikkäästi tehty. Siitä sitten naurun saattelemana juostiin miljoonaa hissiin ja huoneeseen.

Sergeille tuli vähän heikko olo, joten tämä alkoi torkkua. drots ja tsikku päättivät fiksusti keventää laukkujensa painoa juomalla jäljelle jääneet vodkat pois. Alettiin leikkiä baarimikkoja. Hollilla olevista aineksista syntyi Hein-Hoyer Bomb ja St. Pauli Streets. Jos joku haluaa kokeilla, niin tässä ohjeet.

Hein-Hoyer Bomb

-          8 palaa sulatettua Rittersportin Alppenmilch-suklaata

-          8 cl Russian Standard –vodkaa

St. Pauli Streets

-          4 cl Russian Standard –vodkaa

-          1 dl Apflesaftia (vaihtoehtoisesti ½ dl vissyä ja ½ dl omenamehua)

-          1 dl Coca Cola Lightia

Ja tuota tuota. Pommi oli lähinnä shottiainesta, melko tujua, mutta ihan jees loppupeleissä. Streetsiä juotiinkin sitten vähän enemmän, se oli jopa hyvää! Siinä sitten Sergei veteli sikeitä ja drots ja tsikku ajattelivat mennä samaiseen Trattoriaan istumaan ja juomaan paukun tai pari viimeisen illan kunniaksi. Päästiin ulos istumaan niin johan kannettiin kuoharilasit heti nokan eteen. Eipä sitten kehdattu olla syömättä, joten Ehecin vähän laannuttua ja syyn selvittyä uskallettiin ottaa salaatit. Ja tilattiin yhdet Camparit.

Syönnin jälkeen teki vielä mieli ottaa toiset. Tilattiin Gin Tonicit. Maistui kyllä ihan kuusenneulasilta. Ulkona alkoi harmiksi sataa, joten piti ängetä sisälle. Siellä sitten tissuteltiin loput juomasta ja kun saatiin lasit tyhjiksi, meille tuotiin automaattisesti toiset lasit nokkien eteen. Katsoimme hölmistyneinä toisiamme ja kohautimme olkia, jatkaen juomista.

Niiden jälkeen tuli vielä kolmannet Tonicit. Ne ei tosiaan olleet mitään kovin hyviä. Mutta naamat peruslukemilla juotiin. Sergeistä ei ollut kuulunut mitään, joten ajateltiin, että otetaan nyt vielä jotain. Sitten nämä urvelot keksi mukavan taikasanan.

Tequila.

Ja siitähän se ajatus sitten lähti. Me tilattiin niitä ja meille tuotiin niitä tilaamatta. Puolessa välissä iltaa sanottiin heipat ja mentiin takaisin hotellille, kun Sergei oli ilmoittanut heränneensä. Siinä sitten heti pyörittiin ja päätettiin lähteä koko kolmikon voimin takaisin Trattoriaan. Jatkamaan Tequilabileitä. Siinä sitten taas hetki niitä kiskottiin kaksin käsin ja lopulta Sergei tilasi kaksikolle laskun, kun nämä vielä pohtivat, tilatako vai eikö tilata. Niin ei sitten tilattu. Mutta eipä tosiaan maksettu niistä juomista kuin ehkä kymmenesosa. Ei me niitä varmaan muuten oltaisi niiiiin paljoa juotu, mutta kun lafka tarjosi…

Ja voi pyhä jysäys, kun alkoi laskuhumala. Siinä yritettiin nopeasti vielä pakatakin, kun aamupäivällä pitäisi sotkeutua kohti lentokenttää. drots varasi ensimmäisenä vessan itselleen ja tyhjensi sisuskalunsa pariin otteeseen ja rojahti sänkyyn sanaakaan sanomatta. tsikku siinä hetken vielä voivotteli, kunnes kävi itsekin vuorollaan vierailemassa hotelli helpotuksessa.

-

In Finland we have this thing called rapula. Hangover. Dagen Efter. Moring after dark. Ihan miten vain sanottuna, mutta tsikku ja drots eivät osanneet TAASKAAN ottaa niin, ettei olisi ollut mitään ongelmaa seuraavana päivänä. Voi pyhä pälli ja kilin vitut sitä krapulaa. Nukkua ehdittiin ehkä joku neljä tai viisi tuntia, kun piti herätä aikaisin ja pakata loput tavarat ja tehdä itsestään ihminen. Se ei ole muuten sitten koskaan ollut niin vaikeaa. Olo oli sanalla sanoen hirveä.

Taksimatkalla krapulakaksikko valloitti takapenkin ja voi jessus, kun piti vielä toisen alkaa puhumaan taskulämpimästä kossusta ja toinen jostain muusta yhtä ällöttävästä, niin siellä molemmat sitten vuoron perään ärisivät toisilleen nauraen, että nyt vittu turpa kiinni. Lentokoneeseen päästyä drotsin olo alkoi jo hiukan helpottaa, mutta olo oli kyllä Suomeen asti aika messevä.

tsikku veti tosin pohjat. Stuertin alkaessa jakaa sämpylöitä, tsikku rynni koneen vessaan. Tuli sieltä kyllä takaisin, ei ollut kuulemma saanut mitään irtoamaan. tsikku näytti niin pahoinvoivalta, että drots sai melkein pelkästä katsomisesta uuden pahanolonaallon. Kohta tsikku rynnikin uudestaan, nopeampaa kohti vessaa. Se vessa oli niin pieni, ettei siellä mahtunut kumartumaan lähes yhtään. Piti seisaaltaan sihdata ja toivoa, että kaikki loput, mitä kropassa oli, osuisi kohdalleen. Nyt saa lisätä kohteen kysymyksen alle, hankalin paikka, jossa olet oksentanut.

Sitä tuli kentällä mietittyä, että kuinkakohan monta kertaa nelikko nimellä Tokio Hotel on istunut samaisella lentoasemalla, pipot päässä, aurinkolasit silmillä vähintään yhtä pahassa krapulassa, kuin drots ja tsikku. Siitä saatiin sitten irti sen päivän huumorit, sillä siihen ei ollut paljoa varaa.

Reissu oli kaikin puolin onnistunut ja unohtumaton, joka otetaan aivan varmasti uusiksi. Kaiken kaikkiaan, mitään emme tekisi toiste, korkeintaan jotain lisäisimme. Ja drotsin iskä odotti hymyssä suin aurinkolasit päässä kentällä vastassa, autossa odotti maitopurkki krapulaisia varten. Ah sitä autuutta. <3

PS. Täääässä on nyt eletty vähän hiljaiseloa sen suuremista toilailuista. Mutta kunhan tsikku kotiutuu itärajan suuntamilta, niin ajattelimme taas ottaa itsejämme niskoista kiinni kunnon niskapersotteella ja jakaa taas kärkkäitä mielipiteitämme asiasta kuin asiasta ja katsoa mitä tuleman pitää. Lisäksi jos joku on vaikka ihan vahingossa lukenut drotsin omasta blogista jotain ohimennen, niin tietää, että allekirjoittanut vaihtaa maisemaa elokuun ensimmäinen päivä, jolloin Team tsikku & Sir Gay ovat lupautuneet tulla apuun. 

Lisäksi kolmikko pitää tulevana vkloppuna drotsin kotopuolessa hionta- ja maalaustalkoot, sillä ohjelmassa on tuolien ja piirongin maalausta. Että katsellaan sen jälkeen, tuliko maalattua ihan niin kuin piti tai sählättyä jotain muuta. Älkää olko huolissanne, kyllä me jotain osataan pilata, josta saadaan hyvät naurut. Siihen asti. o/

Reissussa rähjääntyneet VOL2

West Coast Unit goes to Hamburg

Part 2

Ja torstaipäivä valkenikin sitten shoppauspäiväksi! Nyt paistoi oikeasti aurinko ja sakki sujautti itsensä aamuvarhain kohti U-asemaa. Jotenkin ajateltiin, että kun mennään keskustaan shoppailemaan, niin mennään sinne keskustaan eli Hauptille. Noooh, päästiin eteläiseen päähän ja käytiin apteekissa ostamassa rakkolaastareita, jo siellä oli itämaisia naisia huivit päällä töissä. Eipä kiinnitetty sen kummempaa huomiota sitten pitemmän päälle, kunnes alettiin kävellä katua pitkin. Näytti vähän köyhältä ollakseen Hampurin keskusta. Kauheasti oli itämaisia ja turkkilaisia kaapukauppoja ja aika ränsistyneen näköistä. Käännytäänpäs tästä oikealle ja kierretään kortteli. Missä me muuten ollaan?

Ja kartta käteen. Sergei otti asiakseen tutkailla drotsin isän karttaa, kun kaksi muuta pistivät tupakiksi. drots huomasi talon seinässä lukevan Hansaplatz, joka on siis St. Georgin yksi pääkaduista. Ja noin jälkeenpäin kuullen, yksi Hampurin pahimpia huume- ja huorakatuja. Kas, kun emme kokeneet paikkaa sen kummemmin erikoiseksi kuin vähän pykälää St. Paulia huonommaksi alueeksi. Oh well, tekevälle sattuu.

Lopulta löysimme tiemme shoppailukadulle, eli Möckebeckerstrasselle, oltiin jääty tyylikkäästi yksi haltti liian aikaisin pois kyydistä. Onneksi hätä ei ollut ollenkaan kummallinen, siinä se sitten päivä menikin shoppaillessa, löydettiin jopa Sergein onneksi New Yorker, Mango, ja herra ties mitä muita kauppoja, joista drots ainakaan, ehkä tsikkukaan, ollut sen kummemmin kuullut, ja Sergei piti meitä muotitiedottomina. Tosin vain vilkaisu drotsiin todistaa sen oikeaksi.

Lopulta löysimme ruokailun jälkeen puolivahingossa Hip Hop Storen. Pitihän sinne mennä. Tai noh, kyllä siinä kekkaloitiin hetki kuin mitkäkin idiootit ja tsikku ei loppupeleissä suostunut tulemaan sisälle ollenkaan, vaan juoksi karkuun korttelin taakse. Sergei ja drots menivät katselemaan aitoja herra ties minkä merkkisiä vaatteita, jotka kyllä hieman kiehtoivat. Vaikka meistä ei ole kukaan lähelläkään hip hoppia, drots nyt lähinnä (ja sekin hyyyyvin kaukana) niin oli ihan mielenkiintoinen kokemus. Kunnes tsikku otti itseään niskasta kiinni ja tuli puljuun sisälle. drots ja Sergei oli eri puolella kauppaa ja tsikku suuntasi ensin lähempänä olleen drotsin luo.

”Mitä sä kävit juomassa? Sä joit Batteryn”, drots virnisteli toisen tuoksahtavalle aromille.

”Muuten hyvä, mutta täällä ei saa sitä, RedBullin vedin”, tsikku sanoi nauraen ja siirtyi Sergein luo. drots kuuli muutaman metrin päähän Sergein kysyvän lähes saman.

”Mitä sä oot syöny?”

Siinä vaiheessa ei naurua pidätellyt mikään. RedBull todellakin antaa siivet, tai erittäin levottomaksi tsikku ainakin muuttui. Tämä nappasi jostain henkarin ja alkoi törkkiä sillä drotsia takapuoleen. tsikku vauhkoontui ihan täysin ja lopulta kaikki lähtivät pois storesta yrittäen näyttää edes vähän normaaleilta.

Ja ilta päätettiin pyhittää nesteille ja Reeperbahnille. Siitä se vasta riemu syntyikin. Käytiin viereisessä kiskalla ostamassa venäläistä vodkaa ja ajateltiin siinä sivussa, että kohta meitä luullaan Tatjanaksi, Katjushkaksi ja Vlodnitoskiksi, kun hyllyssä olisi ollut Finlandia vodkaakin. (Niin, kuten Eepu mainitsi blogisaan jokin aika sitten reissun päällä ollessaan, ettei Saksassa ole Alkoa tai muuta vastaavaa, vaan kaiken alkoholin saa ostettua ruokakaupasta, kiskoilta etc.)

Siitähän se meno sitten lähti. Paikan päälle päästiin ihan nätisti kukin omilla jaloillaan. Ensin vähän kierreltiin ja päätettiin mennä lähellä olevaan pornokauppaan. Sisään päästyämme henkilökunta tuli pyytämään henkkareita. Siis henkkareita, pornokaupassa, Reeperbahnilla. Kaikki kuitenkin täysi-ikäisiä olimme, joten tutkimusmatka sai jatkua. Siellä kyllä löytyi jos jonkinmoista viihdykettä ja olisi ehkä saanut ihan privaattiaikaakin, sillä joitain musta-pinkkejä oviaukkoja siinä sivussa oli. Mutta emme tutkailleet lähempää!

Alun perin oli tarkoitus mennä Moon Doo –nimiseen baariin, kun me ei ihan joka luolaan olisi uskallettu mennä. Ehdit istua takalistollesi ja jo joku nainen on antamassa sylitanssia ja vaatii viittäkymppiä tissien väliin. Olimme kuulleet kautta rantain, että Moon Doo olisi Bill Kaulitzin Hampurin kantapaikkoja, joten sen täytyi olla edes puoliksi normaali yökerho. Yritykseksi jäi. Ja jälkeenpäin kuvia sieltä katseltua, ei paljoa haittaakaan. Bill Kaulitz on todellakin ulkonäkönsä kanssa soveltuva sinne ja me oltaisiin erotuttu joukosta kuin syöttölehmät gasellien joukosta.

Sitten mentiin härkärodeobaariin vessan perässä miljoonaa ja tilattiin baarimikolta ”something sweet” ja saatiin ihan törkysen hyvät paukut. Ne siinä kittailtiin ja jatkettiin vessan jälkeen matkaa. Päädyimme sitten suomalaisina karaoken perässä Thomas’ Placeen ja pienen kulttuurieroavaisuuksien jälkeen saatiin juomat. Sekoilujen jälkeen saatiin sovinnoksi talon piikkiin kuoharia baarimikon kanssa. drots ei oikein ollut päässyt alkoholin makuun, vai sanotaanko tuntuun, ja jäi tiskille laukkujen kanssa, kun tsikku ja Sergei menivät tanssimaan. Tovin kuluttua tsikku ilmestyi drotsin viereen ja sanoi vähän varovaisesti:

”Sergei löysi suomalaisia poikia.”

drotsin ilme oli kuulemma todella näkemisen arvoinen siinä vaiheessa.

”Suomalaisia? Et vittu oo tosissas?”

”No joo joo!”

”Mä en tullu Saksaan asti hilluakseni suomalaisten miesten kanssa Reeperbahnilla!”

Lopulta pieni hymynkare levittäytyi drotsin huulille ja koko seurue uusine tuttavineen kävi tupakalla ulkosalla. Siinä sitten Sergei heilui omilla reiteillään tsikun ja drotsin valvovan silmän alla, kun kaksikko kävi laulamassa pariin otteeseen karaokea ja imaisi muutamat nestemäiset sisuksiinsa. Viiden aikaan kaksikko päätti, että nyt on aika lähteä takaisin hotellille, kun aamu alkoi sarastaa jo hyvän matkaa.

Jos ei muuta, niin Sergei on maailman helpoin saada lähtemään baarista pois. Ei mitään ongelmaa. drots jäi polttelemaan tupakkansa loppuun, kun tsikku meni hakemaan kolmannen sisältä. Ei kuulemma ollut tarvinnut sanoa muuta kuin että nyt mennään hotellille ja takaisin oli saanut hilpeän ’okei’ –vastauksen ja tyttö oli hypännyt saman tien tuolilta alas sanomatta edes heippoja toisille.

Ovesta heilui ulos pelottavan horjuva pari ja drots menikin Sergein toiseen käsikynkkään. Sujuvasti tsikun kanssa raahasivat pienen Sergein mukanaan, ei varmaan neidin jalat edes osuneet joka askeleella maahan asti, kävivät ehkä vain vipperän lailla alla. Seuraavaksi pysähdyttiin ottamaan vähän aamupalasämpylää. Sergei istutettiin ulkona olevaan pöytään ja johan siihen tulee saksalaisia gigoloita kierimään humalaisen Sergein ympärille. drotsilla alkoi sietomittari hipua jo hivenen liian lähelle punaista, mutta tämä puri vain hammasta yhteen mennen ostoksille tsikun kanssa, joko oli onneksi hieman hilpeämmällä tuulella.

Ja päästyään takaisin ulos, Sergei istuu velttona tuolilla, pää pöydässä.

”Ja nyt YLÖS!” murjaisi tsikku puoliksi hymyillen ja taas lähdettiin raahaamaan kolmatta neitiä kohti hotellia. Tosin nyt tehtiin diili, drots kantoi kaikki sämpylät käsissään (ei ollut pussia tai mitään, kaikki oli erikseen, saksalaiset -.-’) ja tsikku raahasi Sergeitä. Päästiinpä sitten Reeperbahnin päähän, seuraavana pysäkkinä tien toisella puolella oleva Burger King, vähän iltapalaa, vaikka taisi olla enemmänkin aamupala.

Kuitenkin maalisuoralla kohti burgeria, Sergein voimat pettivät totaalisesti ja tämähän levahti katutasoon makaamana kahden muun naureskellessa ja päivitellessä vieressä. 

Samassa näkökenttään osui drotsin pahin painajainen. 

Kadulle tullessa kolmikko oli kiertänyt kaukaa katusoittajan. Keski-ikäisen pitkähiuksisen ja pehkopartaisen miehen, joka näytti siltä, ettei ollut käynyt suihkussa jokuseen toviin. Ääni sillä oli kova ja kuuluva ja viskin ja kaiken muun mahdollisen nesteen polttama, kunnon raspi. Se ei tainnut suuremmin edes hallita sitä kitaran replaamista, tai siltä se silloin kuulosti. Se lauloi (=huusi) kovaan ääneen ”RAIRAAAI DAIDAIDAI RAIRARAIRARAII” ja käveli kohti kolmikkoa. tsikku ja drots olivat kumartuneet kiskomaan Sergeitä ylös tuhannen vimmalla, hotellille ei olisi enää matkaa kuin muutama kortteli.

”Ei hei vittu, nyt toi lipeän polttama tulee tänne”, drots voihkaisi taas sietokyvyn käydessä hyvin minimiin. Vastausta sen kummemmin odottamatta tämä suoristautui neljä sämpylää käsissään ja veti syvään henkeä, pelimannin ollessa jo metrin päässä. drots kääntyi kohti katusoittajaa ja tuikkasi harvinaisen kärsimättömällä äänellä:

”Mee nyt vittuun siitä!!” Suomeksi tietenkin.

Hyvin näytti ukko ymmärtävän vierasta kieltä, sillä teki saman tien täyden 180 asteen käännöksen ja jatkoi rairatustaan toiseen suuntaan. Siinä vaiheessa tsikku oli melkein itsekin maassa tosin naurun voimasta, kun drots taas olisi alkanut keskittyä Sergein noukkimiseen. Oli kuulemma taas ollut näkemisen arvoinen tilanne. Sille naurettiinkin sitten joka välissä ja vielä Suomessakin moneen otteeseen, ja nauretaan vielä monta kertaa.

Sinne Burger Kingiin päästiin vihdoin, kun Sergei saatiin ylös. Tämä istutettiin taas pöytään istumaan ja taas jatkettiin matkaa. drotsilla ruuat ja sämpylät käsissä ja tsikulla kädet täynnä Sergeitä. Kotikadulle päästyä alkoi kuulua valitusta takaa, kun Sergei sanoi korkkareiden sattuvan. Loppumatka käveltiinkin sitten avojaloin, kun drots kulki edeltä varmistaen, ettei kadussa ollut mitään, mihin olisi itsensä voinut loukata.

Hieman iloliemen vaikutuksen alainen Sergei mötättiin ensin huoneen lattialle istumaan, sitten riisuttiin ja vaihdettiin yövaatteet päälle, hilattiin sänkyyn, nostettiin tyyny pään alle ja hyvää yötä, Jeesus myötä. Ja kaksi muuta majoittautuivat parisängylleen syömään ranskalaisia.

”Syöttekste siellä jotain?”

”Ei syödä, nuku sinä vaan!” kuului vastaus molempien suista ja sitten se nukahtikin jo.

”Ei muuten taida muistaa mitään huomenna”, drots totesi mussuttaen saksalaisia ranskalaisia.

”Juu ei taida muistaa.”

Eikä se sitten muistanutkaan.

-

In Finland we have this thing called rapula. Hangover. Dagen Efter. Moring after dark. Ihan miten vain sanottuna, mutta tsikku ja drots osasivat KERRANKIN ottaa niin, ettei ollut mitään ongelmaa seuraavana päivänä. Sergein tilasta huolimatta, ei silläkään ollut kummoinen olo. Nukuttiin kyllä ihan kiitettävästi iltapäivän puolelle.

Aiemmin oltiin sovittu, että mennään taas seitsemäksi vierailemaan Eimssin residenssiin ja lähdetään kiertelemään vähän autolla. Sebastian urhollisesti kuskasi meitä ympäri Alsteria, Elben rantaa ja kaupungin katuja.

Takaisin hotellille päästyämme kello oli jo lähempänä 11 illalla, kun tajusimme tarvitsevamme krapularuokaa. Eihän siinä jaksanut kovin kauas lähteä, joten kurkimme siinä samaa korttelia ja bongasimme paikan nimeltä Trattoria Remo’s. Italialainen paikka ja sinne me menimme. Josta sitten kehkeytyi meidän vakkarirafla loppureissuksi. Tästä kuulemme vielä, kohtalokas paikka, etten sanoisi.

Voi hyrskyn myrskyn, ihan unohtui! Nyt, ennen kuin alkaa lauantain sepustus, täytyy teitä päivittää hieman.  Kikkarapää ei suinkaan ollut ainut miespuolinen ja nuori respatyöntekijä! Siinä oli torstain ja perjantain heilunut sellainen todella hyvännäköinen nuori pitkä ja tumma mies, joka nimettiinkin osuvasti Hottispottikseksi. Siinä sitten oli väännelty huonoa huumoria ja vitsintynkää niin Kikkarapäästä kuin Hottispottiksestakin. He kaksi olivat olleet… Ehkä torstaina, kahdestaan töissä ja näyttivät tulevan oikein hyvin juttuun, ai että.

Lauantai pyhitettiin toiseksi shoppailupäiväksi, joten herättiin hyvissä ajoin laittautumaan. Meikatessa läheltä kuului hirveä rynkytys ja ryminä ja siinä sitten vitsailtiin, että Hottispottis ja Kikkarapää on viettämässä laatuaikaa kahdestaan, kun niin söpösti näyttivät tulevan toimeen respassa aiemmin. Siitä sitten suunnistettiin alas tupakalle ja respa oli tyhjä. Siihen ei ehditty edes kissaa sanoa, kun yksi hotellin kolmesta ovesta avautui ja Hottispottis asteli hymy naamalla alas rappusia ja tervehti meitä, käsissään kaksi suloisen neonvihreää ja –punaista pikkupyyhettä. Siinä naurunremakassa meinasi tukehtua itse kukin ja jos Kikkarapää olisi vielä ilmestynyt samasta ovesta yhtä Naantalin aurinkona, drots olisi ainakin kipannut kadulle nauramaan sydämensä kyllyydestä. Valitettavasti rööki ei kestänyt niin kauan, mutta ihan ilman Kikkarapäätäkin sai revittyä kunnon aamunaurut.

Lähdimme siis shopailemaan, Möckeniin päästyä löysimme melkein heti Saturnin ja suunnistimme sinne. Sieltä tarttui käpälään viihdykettä reissaajille ja joitain tuliaisia. Aiemmin oli ollut Kristan kanssa puhetta Hamburg Dungeonista, kauhutalosta, joka kuitenkin päätettiin jättää väliin, koska Sergei on ainoa kauhun ystävä.

Mutta kuinkas kävikään. Hetkeä myöhemmin porukka löysi itsensä taksista ja samassa jonottamassa, drotsin kädet täristen. Se oli kokemus sinänsä, ei ollenkaan niin pelottava, enemmänkin mielenkiintoinen. Siinä kerrottiin Hampurin historiasta ja osa puhutusta tekstistä näkyi ruudulla englanniksi ja kolmikko nappasi sieltä täältä sanoja saksasta, joten ei olleet ihan ulapalla. Se kesti 90 minuuttia ja tuntui lyhemmältä.

Lopussa kaikki istutettiin sellaiseen huvipuistolaitteeseen ja se lähti hitaasti kohoamaan ylös musiikin soidessa. Äkkiä valot räjähti tilaan ja vuorossa oli kolmen metrin vapaa pudotus. Ja tietenkin valokuvaus, samalla periaatteella, kun Särkänniemessä ja muissa huvipuistoissa. Sanotaanko nyt, että tiedämmepä ainakin kaikki, miltä näytämme, jos meidät joskus hirtetään. Ja drotsin hiukset ainakin pysyvät kuin liimattuna paikoillaan, vaikka pitäisi pudota vapaasti vähän pidemmänkin matkaa.

Dungeonin jälkeen oltiinkin sitten ihan aikuisten oikeasti kunnolla eksyksissä. Pitkän aikaa ensin haahuiltiin etsien taksitolppaa, jota ei löytynyt. Pidempi tovi piti myös tutkailla karttaa ja lopulta huomattiin, ettemme olleet koko kartalla. Jatkoimme sitkeästi talsimista ja löysimme vahingossa U-Bahn aseman ja menimme vielä takaisin Möckeniin käydäksemme Europe Passage -ostarilla pyörähtämässä.

Sieltä päätettiin mennä taksilla hotellille ja onnistuimme sitten hilaamaan itsemme taas yhdelle Hampurin porvarialueista. Meidän Mohammed-kuskimme oli viimeisen päälle laitettu ja puettu ja katsoi meitä kuin halpaa makkaraa. Siinä teille esimerkki awkward situationista. Never again.

Hotellille päästyämme oli vuorossa ruokaostokset. Ne hoidettiin jo rutiinilla ja sen jälkeen hilauduttiin samaiseen Trattoriaan syömään ja meidät siellä tietenkin muistettiin. Meidät vietiin pöytään ja samainen tarjoilija tuli ottamaan juomatilaukset. Edellisenä päivänä Sergei ja drots oli ottanut colat ja tsikku mineraalivettä.

Tarjoilija muisti senkin, mutta valitettavasti herran hieman huonolla englannilla fraasi ”Coke?” muuttui aika haipakkaa ilmaisuksi ”Cock?” Ensin drots joutui sanomaan, ettei ihan seurannut, ja tarjoilija katsoikin drotsia ja kuului ainakin tsikun korvaan sanovan ”Cock?”

”Yes, yes please!” drots vastasi ja samaa kysyttiin Sergeiltä ja tämäkin nyökytteli hymyssä suin. tsikku näytti kauhistuneelta, mihin nuo kaksi nyt olivat lupautuneet, tarjotaan vaan cockia pöytään ja ollaan RAVINTOLASSA! Kun huomio siirtyi tsikkuun ja ”Cock?” muuttui ”Water?” niin tsikullakin alkoi juosta ajatus. Tämä huokaisi helpotuksesta ja jatkoi myöntävän vastauksen linjaa.

Ruuan jälkeen talo tarjosi Amaretot. Ja mehän tietysti otettiin. Meidän juomatarjoilija arvasi jossain välissä meidän olevan Suomesta ja alkoi heti huudella Häkkistä ja jauhaa ”Kimi, Kimi!” Hän saikin sitten osuvasti nimekseen Kimitin. Ja nuori isokorvainen harjoittelijapoika näytti ihan Dumbolta, joten hänestä tuli Norsupoika. Kekseliästä sakkia, eikö vain.

Siinä ajassa oli jo ehtinyt tottumaan, että olimme ainoita, jotka puhuivat suomea. Siinä sitten keskustelun lomassa puheeseen karkasi aika ajoin sanoja, kuten porno, yök etc. ja tajusimme, että ne ovat melko kansainvälisiä sanoja. Aloimme siis taas vähän varoa, mitä suustamme päästimme. Tosin tähän kategoriaan saadaan vielä parempi esimerkki seuraavan päivän selostuksissa, ihan kohta, ala tsikku. Tai no, seuraavassa osassa!

To be continued

Reissussa rähjääntyneet VOL1

Aloha! Tämä postaus on sitten vienyt aika kauan. Pahoittelemme. Viikosta saa aika paljon tekstiä, kun on yhtä ahkera kuin me. Eli tämä tulee kolmessa osassa, ehkä huomenna tulee toinen, tai sitten ylihuomenna. Täytyy nyt vähän katsoa, mutta ei viitsitä laittaa yhtenä pötkönä, sitä on kymmenisen sivua, ei sitä jaksa kukaan lukea putkeen. Pitemmittä puheitta. 

West Coast Unit goes to Hamburg

Part 1

Monen kuukauden odotus oli vihdoin ja viimein lopussa. Maanantaina, kuudentena päivänä kesäkuuta kuluvaa vuotta, drots ja tsikku siirtyivät Sergein luokse viettämään viimeistä iltaa ja yötä ennen tiistaiaamuna koittavaa lähtöä. Ilta kului epätoivoisesti aikaa tappaen, matka Helsinki- Vantaan lentokentälle alkoi puoli kahden aikaan aamuyöllä.

Lento Hampuriin lähti klo 7.50 paikallista aikaa. tsikku oli siihen mennessä ollut hereillä kokonaisen vuorokauden, joten juttujen ja vitsien taso alkoi myös olla sen mukaista. Sergei ja tsikku istuivat lentokoneen noustessa puristaen toistensa käsiä kauhusta kankeina drotsin myhäillessä vieressä lennosta nauttien. Nousun jälkeen meno oli onneksi mukavan tasaista ja aamupalatarjoilun jälkeen loppumatka sujui mukavasti nukkuen.

Hampurissa ensimmäinen pysähdyspiste oli drotsin serkun ja tämän aviomiehen asunto. Omistajat olivat vielä Suomen kamaralla, joten saatiin olla ihan keskenämme. Kolmikko huilasi siellä muutaman tunnin ja koitti olla häiritsemättä kiukkuisen näköistä Klaus-kisua, joka luonteeltaan oli kuitenkin lauhkea kuin lammas. Hotelliin kirjautuminen onnistui vasta kolmesta eteenpäin.

Hotellille siirtyminen oli aivan oma episodinsa. Onneksi matkalaiset olivat käyneet täyttämässä vatsansa saksalaisessa ravintolassa ja nukkuneet hyvät päiväunet, muuten olisi saattanut olla itku herkässä. Hotelli sijaitsi St. Paulissa aivan Reeperbahnin kulmilla. Taksi, jolla kolmikko sinne päätyi, oli hienon ja kiiltävän mersun sijasta ikivanha Volkswagen, jonka kuski haisi sille, kuin ei olisi peseytynyt vapun jälkeen. Ensivaikutelma St. Paulista oli lievästi sanoen järkyttävä, johtuen siitä, että reissun ensimmäinen piste oli sijainnut yhdellä Hampurin hienoimmista (ja samalla kalleimmista) alueista.

Taksin jätettyä matkalaiset keskelle katua, kolmikko siirtyi hotellin respaan. Pöydän takana istuskeli kiharatukkainen nuorehko mieshenkilö. drotsin ja tsikun ilmoittaessa, että ko. puljusta on varattuna huone, mies väläytti gigolomaisen hymyn ja tokaisi naurahtaen itsevarmasti, ”Oh, I know you!” Myöhemmin kolmikko nimesi tämän lipevän gigolon yhteistuumin Kikkarapääksi.

Tässä vaiheessa luottokorttiaan kaivelleen tsikun pasmat menivät enemmän kuin sekaisin. Lipevä hotellityöntekijä oli viimeistään tässä kohtaa menettänyt kaikki luottamuspisteensä. Huoneen maksu suoritettiin etukäteen ja sekin meinasi tuottaa hienoisia vaikeuksia, mutta lopulta West Coast Unit sai käteensä avaimen, epämääräiset ohjeet kohti hotellihuonetta ja hauskan loman toivotukset.

Hotellihuone sijaitsi rakennuksen kolmannessa kerroksessa ja urheiluhenkisinä matka päätettiin taittaa hissillä. tsikun ilme oli varmasti näkemisen arvoinen, kun hissin ovi avautui. Väsyneitten kulkijoiden eteen avautui näkymä pikkuruisesta kopperosta, missä lojui tuoli, epämääräisiä pyykkisäkkejä, kahvikuppi, sokerikippo ja imuri.

”Siis onko tää muka hissi, vai joku siivoojan taukohuone?!”

drots ilmoitti saman tien kävelevänsä rappuset ylös 13 kiloinen matkalaukku käsissään. tsikku ja Sergei sulloutuivat hissiin kaikkien romujen keskelle ja varmasti jokaisen mielessä kummitteli ajatus, että minkälainen mahtoi olla se lukaali, missä oli tarkotus yöpyä seuraavan viikon ajan…

Yllätys oli enemmän kuin iloinen, koska huone oli todella siisti, miellyttävä ja kaikin puolin mukava. Ainoa miinus löytyi siitä, että huoneesta puuttui roskis.  Touhutrio alkoi saman tien asettumaan taloksi. Tavaroita leviteltiin ympäriinsä ja matkalaukut purettiin kaappeihin. Hammasharjat kolmikko lykkäsi suloisesti samaan kippaan vessan lavuaarin reunalle. tsikku alkoi laukun tyhjennyksen jälkeen tutkia Kikkarapään kirjoittamaa kuittia hotellin maksusta. Ensimmäisenä hämmennystä aiheutti se, että kuittiin oli huoneen numeron kohdalle merkitty kolme eri huonetta. Kuitin mukaan siis huonetta olisi tullut vaihtaa kahden yön välein. Kaiken kummallisuuden kruunasi se, että näistä numeroista ei yksinään ollut sama, mikä oman huoneen ovessa seisoi.

Kuitin yläkulmaan oli tsikun nimen eteen lykätty Frau-sanan sijasta Herr. drots varasi netistä hotellin, joten vika taisi mennä sen vipeltäjän piikkiin, vaikka tämä kuinka kivenkovaan väitti laittaneensa rouvashenkilön etuliitteen. Lisäksi kuitissa luki sekä credittiä ja debittiä ja tsikku meinasi saada raivokohtauksen, kun drots ei ymmärtänyt tilanteen vakavuutta vaan nauroi maha kippurassa.

”Jos se vittu on menny debitiltä, niin tiedät sitte saatana kenen rahoilla eletään koko viikko!”

drots oli siihen asti omistanut vain hemaisevan Visa Electronin, joten ei heti väsymykseltään päässyt kärryille, kunnes tsikku ärähti. drotsin naama venähti peruslukemille, kun tilanne selkisi. Napattuaan kuitin ja tutkiskeltuaan hetken, tämä oli täysin varma, että maksu oli mennyt luotolle, joten tsikkukin rauhoittui. Sergein myhäillessä koko aika vieressä.

Seuraava mission impossible oli löytää ruokakauppa. Lopulta pienen käppäilyn jälkeen Repikseltä löytyi Penny. Siinä vaiheessa, kun oli hankaluuksia löytää ruokaa koko sakille, alkoi väsymys tosiaan painaa myös henkisesti, teki mieli mennä lattialle makaamaan ja huitomana kinttuja kohti kattoa. Mutta ei. Urheasti raahattiin kassit hotellille ja rymähdettiin sänkyyn. Ja alettiin listata päivän huonoja asioita. Ne olisi tossa listassa, haluatteko kuulla?

Siinä on asioita, joita ei olla tässä sen kummemmin selitetty, mutta se ei ole ollenkaan se pointti. Ja tuo kertomus alkaa… Kello 12 ja loppuu siihen, kun mentiin höyhensaarille, eli jo kahdeksan jäljestä. Meitä vähän väsytti.

-  Ruokapaikka oli hukassa

-  Ruoka oli raskasta ja palvelu hidasta

-  Haiseva taksikuski hajoavalla volkkarilla

-  Ensivaikutelma hotellista oli KAMALA

-  Flirttaileva Gigolo-Kikkarapää

-  Hissi oli kamala

               - drots ja laukku meni portaita 

             - tsikku luuli siivooja taukokopiksi

-  Huone oli iloinen yllätys

- Paitsi roskis puuttui

- Ja pyyhkeitä oli yksi liian vähän

     -  KUITTISOTKU

- Herr tsikku

- Credit/Debit

- ”Mikä vitun huone?!”

-  Kauppaa ei meinannu löytyä millään

-  Ensin oli vaikeuksia löytää mitään

-  Sergei osti veden sijasta Vissyä

- Uudestaan kauppaan

-  Visa Electron ei käynyt

-  Pahanhajuset puliukkomuidet kassajonossa

- tsikku meinasin oksentaa

-  drots ja Sergei kastelivat kylppärin kokonaan ja samassa vessapaperirullan

-  Sergein Kinderit ja Actimelit ja drotsin keksit oli pahoja

-  Haettiin Kikkarapäältä lisää pyyhkeitä

- tsikku ei osannut avata ovea, ensin saranapuolelta ja sitten väärään suuntaan

-  Kikkarapää oli vieläkin töissä, kun tsikku ja drots kävi iltaröökillä. ”Hello ladies.”

-  TYYNYT ON PERSEESTÄ!

PS. Lakanat on onneksi pehmeät.

Kyllä siis huomasi, että oli valvottu likemmäs 36 tuntia ja reissattu suurin osa ajasta. Hyvin nukutun yön jälkeen kuitenkin osattiin aamulla katsoa asiaa paljon valoisammin ja totesimme hymyillen yhteistuumin, että viihdyimme sittenkin. Kikkarapäästä huolimatta. Alue oli rauhallinen ja juuri sopivan rosoinen meidän makuun. Alkujärkytyksestä ja sähläämisestä huolimatta, seuraavana päivänä lähdettiin aurinkoisin mielin kohti uusia seikkailuja!

…Kunnes huomattiin, että ulkona satoi. Onneksi Sergein isä oli puoliväkisin lykännyt kolmikolle kolme sateenvarjoa, joten päivää ei aiottu viettää neljän seinän sisällä. Sen verran fiksuja kuitenkin ajateltiin olla, että katsotaan nyt meidän minimatkatelkkarista, josko löytyisi säätiedotusta. Vaikka siellä sitä saksaa telkkarista molotettiinkin, niin oltiin sen verran idearikkaita, että kuitenkin sääkarttaa osataan lukea ilman puhettakin. Tietysti. Laitettiin telkkari päälle ja siinä samalla vähän syötiin ja laitettiin itsemme matkakuntoon. Lopulta istuimme kaikki ja tuijotimme ruutua. Olimme mielestämme tunti sitten löytäneet uutiset, siinä ainakin luki NEWS jossain välissä ja näytti kauhean viralliselta. Sitä samaa ohjelmaa oli tullut kaksi tuntia. KAKSI TUNTIA. Lopulta sääkartta pamahti naaman eteen ja kaikki nousi ihan innoissaan katsomaan.

Tässä vaiheessa joku varmaan saattaa arvata, ei mennyt ihan niin kuin elokuvissa. Kun kyseessä on tämä kolmikko, mikään ei mene koskaan kerrasta purkkiin. Säätiedotus oli Kölnin alueen. Jiihaa. Not.

Siinä sitten kyrvät hyvästi kasvussa ottalohkoon päätettiin mennä sisukkaina suomalaisina varjojemme kanssa sateeseen ja seikkailemaan U-Bahnoihin, siinä se sadepäivä vierähtää. Ensin käytiin viereisessä puljussa aamukaljoilla (tsikku joi RedBullia, leikki Bill Kaulitzia) ja tutkittiin karttaa, mistä pääsee helpoiten U-Bahnalle.

Sateessa sinne tuntui olevan miljoona korttelia. Vaikka todellisuudessa ehkä joku kuusi korttelia. Lopulta osattiin ostaa oikeat liput ja astuttiin bahnaan, ihan täysin untuvikkoina. Seilattiin ettiitakasi, väärään suuntaan, virheellisesti oikeaan suuntaan, taas oikeasti väärään suuntaan ja vahingossa väärään suuntaan ja kun se tajuttiin, niin nauruhan siinä pääsi.

”Meidän olisi pitäny olla tolla puolen laituria”, nauroi Sergei katketakseen.

”No O RILI?” tsikku nauroi yhtä äänekkäästi drotsin vain katsellessa kahta muuta.

”Eikä kun ihan oikeeseen suuntaan me mennään.”

”No EIKÄ MENNÄ!” molemmat murjaisivat ja nauroivat entistä enemmän, tällä kertaa hyvinkin ulkona kartalla olevalle drotsille.

Lopulta reilun neljän tunnin tahallisella ja tahattomalla harhailulla löysimme itsemme Hauptbahnhoffille ja siellä me vasta eksyksissä oltiinkin. Se oli ISO. Luonnollisesti. Eräs mukava naishenkilö pienen koirulin kanssa kysyi, että tarvitaanko me apua ja mehän tarvittiin. Naisen taito englannin kielessä oli huonompi kuin tsikun ruotsin mongertaminen ja lopulta drots uskaltautui sanomaan, että puhuu ihan vähän saksaa. Siitäkös se nainen innostui ja jo alkoi ohjeita satelemaan saksaksi. Hän oli kuitenkin sen verran fiksu, että puhui normaalia hitaammalla tempolla mitä saksalaiset yleensä ja selkeästi ja kirjakielellä. Joten drots sai olla ylpeä itsestään, kun osasi kuin osasikin johdattaa kolmikon ulkokautta täysin toiseen päähän järkyttävän isoa asemaa. (drots huom. Ei sillä, että montaa mutkaa olisi tarvinnut tehdä, saati ettei kaksi muutakin olisi ymmärtäneet ainakin jotain rouvan/neidin puheesta, mutta annetaan mun nyt perkele ajatella, että olin hyödyksi edes kerran koko matkan aikana!)

Lyhyesti sanottuna, se oli täyttä sähläämistä koko päivä. Meidän piti seitsemän aikaa iltasella mennä takasin Kristalle ja Sebastianille, jotka veivät meidät siihen ihanaan kreikkalaiseen ravintolaan syömään, jota drots on aina hehkuttanut. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi, saatiin jopa Ouzoa taas ja tsikku onnistui pitämään ruokansa alhaalla. Sergei ei halunnut juoda, joten tsikku ja drots saivat molemmat yhdet ylimääräiset paukut.

Sitten sählättiin takaisin hotellille. Kertaakaan ei menty väärään bahnaan, mutta meinattiin. Pikkuhiljaa hoksattiin, miten se koko värikartta toimi ja löydettiin pienen juoksentelun jälkeen oma bahnamme. Siinä sitten Huoralassa odotellessamme seuraavaa kulkupeliä (selitys nimistä in a minute) kävimme sillä asemalla olleella pienellä kikkarilla. Ja niistä sai sitten melkein mitä vaan. Mm KUOHARIA. Jota ostimmekin kaksi pulloa. Se oli halpaa, mutta oli myös melko kuivaa. Muutaman kuoharilasillisen jälkeen maittoikin uni messevästi.

(Niin, ne nimet. Jotta me päästiin St. Paulista esim. Kristalle ja Sebastianille, Möckebeckerstrasselle tai Hauptille, meidän piti vaihtaa linjaa välillä. Ja linjan vaihdos tapahtui Schlump-nimisessä paikassa. Nimi vääntyi kerran drotsin suussa vahingossa sanaksi Schlampe (suom. huora) ja paikka sai suomenkielisen nimensä Huorala. Paikassa ei sinänsä ollut mitään vikaa, toim. huom. Sukulaispysäkki oli nimeltään Lutterothstrasse -> Luttero. Siinä kai ne isoimmat?)

To be continued