Aloha! Tämä postaus on sitten vienyt aika kauan. Pahoittelemme. Viikosta saa aika paljon tekstiä, kun on yhtä ahkera kuin me. Eli tämä tulee kolmessa osassa, ehkä huomenna tulee toinen, tai sitten ylihuomenna. Täytyy nyt vähän katsoa, mutta ei viitsitä laittaa yhtenä pötkönä, sitä on kymmenisen sivua, ei sitä jaksa kukaan lukea putkeen. Pitemmittä puheitta.
West Coast Unit goes to Hamburg
Part 1
Monen kuukauden odotus oli vihdoin ja viimein lopussa. Maanantaina, kuudentena päivänä kesäkuuta kuluvaa vuotta, drots ja tsikku siirtyivät Sergein luokse viettämään viimeistä iltaa ja yötä ennen tiistaiaamuna koittavaa lähtöä. Ilta kului epätoivoisesti aikaa tappaen, matka Helsinki- Vantaan lentokentälle alkoi puoli kahden aikaan aamuyöllä.
Lento Hampuriin lähti klo 7.50 paikallista aikaa. tsikku oli siihen mennessä ollut hereillä kokonaisen vuorokauden, joten juttujen ja vitsien taso alkoi myös olla sen mukaista. Sergei ja tsikku istuivat lentokoneen noustessa puristaen toistensa käsiä kauhusta kankeina drotsin myhäillessä vieressä lennosta nauttien. Nousun jälkeen meno oli onneksi mukavan tasaista ja aamupalatarjoilun jälkeen loppumatka sujui mukavasti nukkuen.
Hampurissa ensimmäinen pysähdyspiste oli drotsin serkun ja tämän aviomiehen asunto. Omistajat olivat vielä Suomen kamaralla, joten saatiin olla ihan keskenämme. Kolmikko huilasi siellä muutaman tunnin ja koitti olla häiritsemättä kiukkuisen näköistä Klaus-kisua, joka luonteeltaan oli kuitenkin lauhkea kuin lammas. Hotelliin kirjautuminen onnistui vasta kolmesta eteenpäin.
Hotellille siirtyminen oli aivan oma episodinsa. Onneksi matkalaiset olivat käyneet täyttämässä vatsansa saksalaisessa ravintolassa ja nukkuneet hyvät päiväunet, muuten olisi saattanut olla itku herkässä. Hotelli sijaitsi St. Paulissa aivan Reeperbahnin kulmilla. Taksi, jolla kolmikko sinne päätyi, oli hienon ja kiiltävän mersun sijasta ikivanha Volkswagen, jonka kuski haisi sille, kuin ei olisi peseytynyt vapun jälkeen. Ensivaikutelma St. Paulista oli lievästi sanoen järkyttävä, johtuen siitä, että reissun ensimmäinen piste oli sijainnut yhdellä Hampurin hienoimmista (ja samalla kalleimmista) alueista.
Taksin jätettyä matkalaiset keskelle katua, kolmikko siirtyi hotellin respaan. Pöydän takana istuskeli kiharatukkainen nuorehko mieshenkilö. drotsin ja tsikun ilmoittaessa, että ko. puljusta on varattuna huone, mies väläytti gigolomaisen hymyn ja tokaisi naurahtaen itsevarmasti, ”Oh, I know you!” Myöhemmin kolmikko nimesi tämän lipevän gigolon yhteistuumin Kikkarapääksi.
Tässä vaiheessa luottokorttiaan kaivelleen tsikun pasmat menivät enemmän kuin sekaisin. Lipevä hotellityöntekijä oli viimeistään tässä kohtaa menettänyt kaikki luottamuspisteensä. Huoneen maksu suoritettiin etukäteen ja sekin meinasi tuottaa hienoisia vaikeuksia, mutta lopulta West Coast Unit sai käteensä avaimen, epämääräiset ohjeet kohti hotellihuonetta ja hauskan loman toivotukset.
Hotellihuone sijaitsi rakennuksen kolmannessa kerroksessa ja urheiluhenkisinä matka päätettiin taittaa hissillä. tsikun ilme oli varmasti näkemisen arvoinen, kun hissin ovi avautui. Väsyneitten kulkijoiden eteen avautui näkymä pikkuruisesta kopperosta, missä lojui tuoli, epämääräisiä pyykkisäkkejä, kahvikuppi, sokerikippo ja imuri.
”Siis onko tää muka hissi, vai joku siivoojan taukohuone?!”
drots ilmoitti saman tien kävelevänsä rappuset ylös 13 kiloinen matkalaukku käsissään. tsikku ja Sergei sulloutuivat hissiin kaikkien romujen keskelle ja varmasti jokaisen mielessä kummitteli ajatus, että minkälainen mahtoi olla se lukaali, missä oli tarkotus yöpyä seuraavan viikon ajan…
Yllätys oli enemmän kuin iloinen, koska huone oli todella siisti, miellyttävä ja kaikin puolin mukava. Ainoa miinus löytyi siitä, että huoneesta puuttui roskis. Touhutrio alkoi saman tien asettumaan taloksi. Tavaroita leviteltiin ympäriinsä ja matkalaukut purettiin kaappeihin. Hammasharjat kolmikko lykkäsi suloisesti samaan kippaan vessan lavuaarin reunalle. tsikku alkoi laukun tyhjennyksen jälkeen tutkia Kikkarapään kirjoittamaa kuittia hotellin maksusta. Ensimmäisenä hämmennystä aiheutti se, että kuittiin oli huoneen numeron kohdalle merkitty kolme eri huonetta. Kuitin mukaan siis huonetta olisi tullut vaihtaa kahden yön välein. Kaiken kummallisuuden kruunasi se, että näistä numeroista ei yksinään ollut sama, mikä oman huoneen ovessa seisoi.
Kuitin yläkulmaan oli tsikun nimen eteen lykätty Frau-sanan sijasta Herr. drots varasi netistä hotellin, joten vika taisi mennä sen vipeltäjän piikkiin, vaikka tämä kuinka kivenkovaan väitti laittaneensa rouvashenkilön etuliitteen. Lisäksi kuitissa luki sekä credittiä ja debittiä ja tsikku meinasi saada raivokohtauksen, kun drots ei ymmärtänyt tilanteen vakavuutta vaan nauroi maha kippurassa.
”Jos se vittu on menny debitiltä, niin tiedät sitte saatana kenen rahoilla eletään koko viikko!”
drots oli siihen asti omistanut vain hemaisevan Visa Electronin, joten ei heti väsymykseltään päässyt kärryille, kunnes tsikku ärähti. drotsin naama venähti peruslukemille, kun tilanne selkisi. Napattuaan kuitin ja tutkiskeltuaan hetken, tämä oli täysin varma, että maksu oli mennyt luotolle, joten tsikkukin rauhoittui. Sergein myhäillessä koko aika vieressä.
Seuraava mission impossible oli löytää ruokakauppa. Lopulta pienen käppäilyn jälkeen Repikseltä löytyi Penny. Siinä vaiheessa, kun oli hankaluuksia löytää ruokaa koko sakille, alkoi väsymys tosiaan painaa myös henkisesti, teki mieli mennä lattialle makaamaan ja huitomana kinttuja kohti kattoa. Mutta ei. Urheasti raahattiin kassit hotellille ja rymähdettiin sänkyyn. Ja alettiin listata päivän huonoja asioita. Ne olisi tossa listassa, haluatteko kuulla?
Siinä on asioita, joita ei olla tässä sen kummemmin selitetty, mutta se ei ole ollenkaan se pointti. Ja tuo kertomus alkaa… Kello 12 ja loppuu siihen, kun mentiin höyhensaarille, eli jo kahdeksan jäljestä. Meitä vähän väsytti.
- Ruokapaikka oli hukassa
- Ruoka oli raskasta ja palvelu hidasta
- Haiseva taksikuski hajoavalla volkkarilla
- Ensivaikutelma hotellista oli KAMALA
- Flirttaileva Gigolo-Kikkarapää
- Hissi oli kamala
- drots ja laukku meni portaita - tsikku luuli siivooja taukokopiksi
- Huone oli iloinen yllätys
- Paitsi roskis puuttui
- Ja pyyhkeitä oli yksi liian vähän
- KUITTISOTKU - Herr tsikku
- Credit/Debit
- ”Mikä vitun huone?!”
- Kauppaa ei meinannu löytyä millään
- Ensin oli vaikeuksia löytää mitään
- Sergei osti veden sijasta Vissyä
- Uudestaan kauppaan
- Visa Electron ei käynyt
- Pahanhajuset puliukkomuidet kassajonossa
- tsikku meinasin oksentaa
- drots ja Sergei kastelivat kylppärin kokonaan ja samassa vessapaperirullan
- Sergein Kinderit ja Actimelit ja drotsin keksit oli pahoja
- Haettiin Kikkarapäältä lisää pyyhkeitä
- tsikku ei osannut avata ovea, ensin saranapuolelta ja sitten väärään suuntaan
- Kikkarapää oli vieläkin töissä, kun tsikku ja drots kävi iltaröökillä. ”Hello ladies.”
- TYYNYT ON PERSEESTÄ!
PS. Lakanat on onneksi pehmeät.
Kyllä siis huomasi, että oli valvottu likemmäs 36 tuntia ja reissattu suurin osa ajasta. Hyvin nukutun yön jälkeen kuitenkin osattiin aamulla katsoa asiaa paljon valoisammin ja totesimme hymyillen yhteistuumin, että viihdyimme sittenkin. Kikkarapäästä huolimatta. Alue oli rauhallinen ja juuri sopivan rosoinen meidän makuun. Alkujärkytyksestä ja sähläämisestä huolimatta, seuraavana päivänä lähdettiin aurinkoisin mielin kohti uusia seikkailuja!
…Kunnes huomattiin, että ulkona satoi. Onneksi Sergein isä oli puoliväkisin lykännyt kolmikolle kolme sateenvarjoa, joten päivää ei aiottu viettää neljän seinän sisällä. Sen verran fiksuja kuitenkin ajateltiin olla, että katsotaan nyt meidän minimatkatelkkarista, josko löytyisi säätiedotusta. Vaikka siellä sitä saksaa telkkarista molotettiinkin, niin oltiin sen verran idearikkaita, että kuitenkin sääkarttaa osataan lukea ilman puhettakin. Tietysti. Laitettiin telkkari päälle ja siinä samalla vähän syötiin ja laitettiin itsemme matkakuntoon. Lopulta istuimme kaikki ja tuijotimme ruutua. Olimme mielestämme tunti sitten löytäneet uutiset, siinä ainakin luki NEWS jossain välissä ja näytti kauhean viralliselta. Sitä samaa ohjelmaa oli tullut kaksi tuntia. KAKSI TUNTIA. Lopulta sääkartta pamahti naaman eteen ja kaikki nousi ihan innoissaan katsomaan.
Tässä vaiheessa joku varmaan saattaa arvata, ei mennyt ihan niin kuin elokuvissa. Kun kyseessä on tämä kolmikko, mikään ei mene koskaan kerrasta purkkiin. Säätiedotus oli Kölnin alueen. Jiihaa. Not.
Siinä sitten kyrvät hyvästi kasvussa ottalohkoon päätettiin mennä sisukkaina suomalaisina varjojemme kanssa sateeseen ja seikkailemaan U-Bahnoihin, siinä se sadepäivä vierähtää. Ensin käytiin viereisessä puljussa aamukaljoilla (tsikku joi RedBullia, leikki Bill Kaulitzia) ja tutkittiin karttaa, mistä pääsee helpoiten U-Bahnalle.
Sateessa sinne tuntui olevan miljoona korttelia. Vaikka todellisuudessa ehkä joku kuusi korttelia. Lopulta osattiin ostaa oikeat liput ja astuttiin bahnaan, ihan täysin untuvikkoina. Seilattiin ettiitakasi, väärään suuntaan, virheellisesti oikeaan suuntaan, taas oikeasti väärään suuntaan ja vahingossa väärään suuntaan ja kun se tajuttiin, niin nauruhan siinä pääsi.
”Meidän olisi pitäny olla tolla puolen laituria”, nauroi Sergei katketakseen.
”No O RILI?” tsikku nauroi yhtä äänekkäästi drotsin vain katsellessa kahta muuta.
”Eikä kun ihan oikeeseen suuntaan me mennään.”
”No EIKÄ MENNÄ!” molemmat murjaisivat ja nauroivat entistä enemmän, tällä kertaa hyvinkin ulkona kartalla olevalle drotsille.
Lopulta reilun neljän tunnin tahallisella ja tahattomalla harhailulla löysimme itsemme Hauptbahnhoffille ja siellä me vasta eksyksissä oltiinkin. Se oli ISO. Luonnollisesti. Eräs mukava naishenkilö pienen koirulin kanssa kysyi, että tarvitaanko me apua ja mehän tarvittiin. Naisen taito englannin kielessä oli huonompi kuin tsikun ruotsin mongertaminen ja lopulta drots uskaltautui sanomaan, että puhuu ihan vähän saksaa. Siitäkös se nainen innostui ja jo alkoi ohjeita satelemaan saksaksi. Hän oli kuitenkin sen verran fiksu, että puhui normaalia hitaammalla tempolla mitä saksalaiset yleensä ja selkeästi ja kirjakielellä. Joten drots sai olla ylpeä itsestään, kun osasi kuin osasikin johdattaa kolmikon ulkokautta täysin toiseen päähän järkyttävän isoa asemaa. (drots huom. Ei sillä, että montaa mutkaa olisi tarvinnut tehdä, saati ettei kaksi muutakin olisi ymmärtäneet ainakin jotain rouvan/neidin puheesta, mutta annetaan mun nyt perkele ajatella, että olin hyödyksi edes kerran koko matkan aikana!)
Lyhyesti sanottuna, se oli täyttä sähläämistä koko päivä. Meidän piti seitsemän aikaa iltasella mennä takasin Kristalle ja Sebastianille, jotka veivät meidät siihen ihanaan kreikkalaiseen ravintolaan syömään, jota drots on aina hehkuttanut. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi, saatiin jopa Ouzoa taas ja tsikku onnistui pitämään ruokansa alhaalla. Sergei ei halunnut juoda, joten tsikku ja drots saivat molemmat yhdet ylimääräiset paukut.
Sitten sählättiin takaisin hotellille. Kertaakaan ei menty väärään bahnaan, mutta meinattiin. Pikkuhiljaa hoksattiin, miten se koko värikartta toimi ja löydettiin pienen juoksentelun jälkeen oma bahnamme. Siinä sitten Huoralassa odotellessamme seuraavaa kulkupeliä (selitys nimistä in a minute) kävimme sillä asemalla olleella pienellä kikkarilla. Ja niistä sai sitten melkein mitä vaan. Mm KUOHARIA. Jota ostimmekin kaksi pulloa. Se oli halpaa, mutta oli myös melko kuivaa. Muutaman kuoharilasillisen jälkeen maittoikin uni messevästi.
(Niin, ne nimet. Jotta me päästiin St. Paulista esim. Kristalle ja Sebastianille, Möckebeckerstrasselle tai Hauptille, meidän piti vaihtaa linjaa välillä. Ja linjan vaihdos tapahtui Schlump-nimisessä paikassa. Nimi vääntyi kerran drotsin suussa vahingossa sanaksi Schlampe (suom. huora) ja paikka sai suomenkielisen nimensä Huorala. Paikassa ei sinänsä ollut mitään vikaa, toim. huom. Sukulaispysäkki oli nimeltään Lutterothstrasse -> Luttero. Siinä kai ne isoimmat?)
To be continued
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti