Kun Rovasti Ruustinnaa suuteli

Päivän sana on fanfiction.

Tälle kaksikolle fanfiction on enemmän kuin tuttua. Sitä on tullut luettua aika ajoin ja lukiessa vaatimustaso on kasvanut kasvamistaan. Luettavaksi kelpaa niin englannin- kuin suomenkielisetkin aikaansaannokset, kunhan ne on tyylillä kirjoitettu. Onpa molemmat tästä duetosta itsekin kirjoitelleet tarinan jos toisenkin.

Ficcien kirjoittaminen ei ole mikään helppo nakki. Eipä sillä, eihän minkään tarinan kirjoittaminen helppoa ole! Nyt tulee puhuttua lähinnä ficeistä, kun niitä meistä molemmat lukevat silmät killillään.

Ihan ensi alkuun, mikään ei ole niin hirveää luettavaa, kun kielioppivirheitä täynnä oleva teksti. Kukaan ei tietenkään ole seppä syntyessään, eikä ficcien ole tarkoituskaan olla mitään täydellistä kirjakieltä, mutta jos hukassa on yhdyssanat, pilkkusäännöt, vuorosanat ja muutama muukin asia, mitkä opetellaan jo ala-asteella, niin ei kovin vireisesti kunnian kukko laulele. tsikku ei handlaa pilkkusääntöjä. Sitä varten on olemassa drots, joka huolellisena betana hoitaa ne tsikun pilkkuvirheet bittiavaruuteen ja julkaisuun päätyy oikein pilkutettu teksti.

Siksi on siis tärkeää omistaa se beta. Jos sellaista ei ole, niin sitten on vaan tankattava itselleen niitä kielioppijuttuja ja luettava se oma teksti vaikka miljoonaan kertaan läpi, että ainakin ne kaikkein hulluimmat yhdyssanavirheet tippuu kelkasta pois.

Sen jälkeen päästäänkin vähän mielenkiintoisempaan seikkaan. Nimittäin siihen, että hyväkin ficci menee helposti pilalle, jos kirjoittajalla ei ole käryäkään siitä, mistä kirjoittaa.

Okei, eihän fanfiction mitään tiukkaa faktatietoa olekaan, mutta silti pitäisi pysyä edes jossain määrin todellisuuden rajamaissa. Ellei sitten kirjoiteta fantasiaa. Raivostuttavaa on toki sekin, että joku alkaa suurennuslasin kanssa tiiraamaan toisen tekstiä, että mikä kohta on uskottavaa ja mikä ei.

Lähdettäköön ihan ensimmäiseksi liikkelle siitä, että kun aika usein ficcimaailmassa paritetaan toisilleen kahta miespuolista henkilöä. Mistä tämä sitten johtuu, siihen ei ainakaan tämä kaksikko osaa vastata. Ehkä se vaan on mukavampaa niin… *köh köh*

Jokatapauksessa. Jos aletaan kirjoittaa kahta miespuolista henkilöä harrastamaan makuuhuonegolfia yhdessä ja idea on tunkea mukaan jonkunsorttista penetraatiota, niin muutamista seikoista kannattaa ihan oikeasti ottaa selvää, ettei osa lukijakunnasta joko kuole nauruun tai lue tekstiä tuskainen ilme kasvoillaan ja samalla tuntien myötätuntokipua omassa takapuolessaan.

Ihmisen anatomia on nähkääs rakennettu niin, että tuo peräluukku on suunniteltu vaan siihen, että sieltä tulee jotain ulos. Jos sinne ollaan siis tunkemassa jotain sisällepäin, se ei onnistu ihan kädenkäänteessä. Tästä syystä lukuinto hyvässäkin ficissä loppuu siihen, jos kahden miehen keskinäinen kanssakäynti jysäytetään käyntiin muutaman kiihkeän suudelman ja vaatteiden riisumisen jälkeen.

Lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna, vaikka oltaisiin kuinka rakastuneita tai kuinka kiihottuneita hyvänsä, niin jos pamautetaan kuivalla valmistelemattomaan kakkoseen, niin se sattuu. Sattuu ihan maan perkeleesti. Eikä välttämättä vaan siihen alla olevaan osapuoleen, vaan molempiin. Tämä asia pitäisi olla suhteellisen selvä ihan vaikka googlesta vilkaisemalla, mutta siitä huolimatta ficeistä löytyy paaaaljon tämän sorttisia munauksia. Jos ei kykene kirjoittamaan sitä koko alkutouhua, niin sitten kannattanee varmaan kirjoitella jotain, jossa se seksi on jätetty enemmänkin sivuseikaksi.

Toinen korni asia on se, että ficissä päähenkilö käyttää huumeita. Tyyppi pumppaa ittensä täyteen kaikkea mahdollista aina närästyslääkkeistä heroiiniin ja sekaisin ollaan kuin seinäkellot. Eipä siinä mitään, jos sen osaa kirjoittaa hyvin. Mutta. Siinä vaiheessa, kun päähenkilö tapaa elämänsä mullistavan rakkauden, joka silmät suurina vannottaa päähenkilöä, että ethän enää ikinä. Silloin mennään mettään ja reippaasti. Hei pliis, tässäkin kohtaa kannattaa ottaa asioista selvää. Varsinkaan kovista suonensisäisistä aineista ei todellakaan irtauduta noin vain.

Sama koskee alkoholia. Ei kukaan ole änkyräkännissä kahdesta kaljasta (siis jos on kyse aikuisesta miehestä) saatikka sitten selviä kolmen promillen humaloista ilman krapulaa ja ole täysin ajokuntoinen paria kolmea tuntia viimeisen tiukan jälkeen. Tai tiedä, mitä laskuhumala tarkoittaa. Ihmisen maksa ei polta sitä alkoholia samaa tahtia pois, kun sitä itse tuopista sisäänsä kumoaa. Eikä krapularöökiä ole olemassakaan, vaikka niin joskus väitetään. Krapulamaito, krapulamättö, joo. Mutta krapularööki. Se tappaa ihmisen. Paatuneimmatkaan kaksikon korsteenitutut, puolitoista maxiaskia punasta Marlboroa päivässä vetävät eivät koskekaan tupakkaan ennen iltaa, koska muuten tulee sisukset siihen samaiseen paikkaan sillä siunatulla sekunnilla.

Sen jälkeen päästäänkin sitten tarinoihin, missä käsitellään jonkinsorttista auktoriteettisuhdetta. Esimerkiksi niin, että opettaja ihastuu oppilaaseensa tai toisinpäin ja yleensä molemminpäin. Haa, siinäpä vasta mielenkiintoinen ja herkullinen aihe. Mutta voi pyhä lehmä sentään, jos sitä ensimmäisen kohtaamisen jälkeen ollaan jo pussailemassa ja kähmimässä koulun käytävällä tai siivouskomerossa. Joo, ficeissä ei todellakaan mene kaikki samalla tapaa kuin oikeassa elämässä, mutta hei, jotain realiteettiä nyt kuitenkin! Kukaan jaksa lukea sellaista, missä edetään kaasu pohjassa ja tuli perseen alla jatkuvasti. Yksikään auktoriteettiasemassa oleva henkilö ei ihan noin vain koskisi alaiseensa sormenpäälläänkään, vaikka olisi kuinka umpirakastunut. Jokaisella ihmisellä on moraali ja tämä jos mikä kolkuttelee ovelle hyvin vihaisesti ja naksauttaa aivoissa päälle sanan laitonta. Että niinku… Niin, edes vähäsen sitä todellisuudentajua mukaan kiitos.

Samoin, jos kirjoitetaan jostain sairaudesta. Siitäkin on hyvä olla selvillä, mistä oikein kirjoittelee. Diabeetikko ei pistä insuliinia silloin, jos syömiset on unohtunu. Eikä myöskään mene koomaan, jos sokerit hurahtaa liian alas. Epileptikolle ei jysäytetä puruluuta hampaitten väliin kohtauksen estämiseksi. Syövästä ei parannuta kahdessa päivässä, eikä myöskään masennuksesta tai syömishäiriöstä. Sekin on ikävä juttu, jos yhteen ficciin yritetty ympätä ihan kaikki mahdollinen. Että jos ensin on salasuhde, sitten meinataan jäädä kiinni, sen jälkeen riidellään ja erotaan saman tien. Tästä seuraa se, että toinen alkaa pyytelemään anteeksi ja lähdetään kahville. Sitä ennen toinen raiskataan ja urhoollinen rakas totta kai pelastaa ja soittaa ambulanssin. Sen jälkeen toinen sairastuu vakavasti tai piestään henkihieveriin. Sitten selviää, että pari on sukua toisilleen… Juu, ei kiitos.

Nyt ei todellakaan haluta teilata suomalaisia kirjoittajia, nämä villit esimerkit on kerätty aika pitkälti englanninkielisistä ficeistä. Meistä kumpikaan ei todellakaan pidä itseään maailman parhaana kirjoittajan, kaukana ollaan niistä mantteleista vielä. Välillä vaan ärsyttää, kun pirun hyvät ideat menee pilalla tällaisten ”pikkuseikkojen” takia.

Kirjoittamaan voi todellakin oppia, kun kuuntelee, mitä lukijoilla on sanottavanaan. Rakentavista neuvoista kannattaa aina ottaa oppia ja hyödyntää niitä seuraavassa tekstissä, harvoin sitä kukaan huvikseen alkaa toisia morkkaamaan. Mielipiteitä on kaikki kommentit ja niitä on yhtä monta kuin ihmistä, mutta rakentavasta kritiikistä sitä on parhaat kirjailijat syntyneet. Vähän enemmän sitä nöyryyttä peliin ja pitkälle mennään. Jokaisella on oma ficcimaku, mutta mm edellämainittuja elämän raakoja faktoja ei saa unohtaa "tavallisessa" tekstissä. Scifiin ja fantasiaan tämä kaksikko ei sano sitten enää ainuttakaan sanaa. Me puhumme ja kulutamme ja kirjoitamme tavallisesta Alternative Universum -kamasta. 


Me olemme nykyään todella vaativia lukijoita. Ehkä sen haistaa metrien päähän tästä tekstistä. Mutta kun pyörii vuodesta toiseen samalla fandomilla ja kaikki asiat alkaa olla jo luettu ja kirjoitettu, sitä haluaa lukea jokaisesta aiheesta sitä parasta tekstiä. Ne täytyy vain löytää. 

Eli kannattaa opetella etsimään neulaa heinäsuovasta.